"Hyi hitto mikä kala!"

Terse!

Päätinpäs nyt tavastani poiketen kertoa tositapahtuman lapsuudestani, joka on syöpynyt ehkä ikiajoiksi mieleni syvimpiin syövereihin. Pienempänä kun olin aikamoinen kalamies (pelimies) niin viihdyin monen monituiset kerrat järvellä (hiekkalaatikolla) uittamassa siimoja (esittelemässä hauiksiani) useamman tunnin verran tuloksetta. Olihan tulevaisuuden haaveenani ryhtyä kalankasvattajaksi (maksulliseksi miesseuralaiseksi) Länsi-Mongoliaan (Los Angelesiin) lahnoja elättämään (puumia pelastamaan), joten oli opittava kaikki mahdollinen eväkkäiden elintavoista ja syöntiajoista.

Mutta kuitenkin, olimme perheen kanssa sukuloimassa pikkuserkuillamme joskus viitisen vuotiaana pihtiputtaalla (tunnettu erityisesti huikeista keihäskarnevaaleistaan) ja tapani mukaan olin innoissani, sillä pikkuserkkujeni isä, Jarmo, oli äärimmäisen kova kalastamaan ja aikamoinen irvileuka. Paikan päällä en kuitenkaan kovin usein mukaan raavaiden miesten kalareissuille päässyt tohelon luonteeni vuoksi, joten suurimmaksi osin jouduin viettämään aikani pikkuserkkujeni kanssa heidän kotosallaan odottaen lapsen silmäni tuikkien ikkunasta milloin pääsisin päivän kalansaalista ihailemaan. Eniten toivoin kotiinpalaajien tuovan suurta haukea, sillä kuvitelkaapas nyt, aivan fantastisen upea petokala suoraan Suomen järvestä, jolle ei löydy vertaistaan. Iso, virtaviivainen kuin torpedo, hammasrivistö kuin kolmella moottorisahalla ja limaisuus kolmen vanhemmanpuoleisen lipevän meksikaanon luokkaa. Toisin sanoen, jokaisen pikkupojan unelmafisu! Useammankin kerran sain ihmetellä järjettömän suuria petokaloja sun muita roskakaloja joita verkkoihin ja virveleihin oli matkoilta tarttunut. Lisäksi sain aina kuulla siitä vähintään viisitoista kiloisesta monsterikalasta, joka jostain syystä oli aina päässyt karkuun, tiedä siitä sitten että miksi. Itse kun aina kerskuin takaisin että kaltaiseni raavaan pikkuvanha kekara olisi sen ottanut ylös vaikka sitten paljain käsin.

Satuin yhden reissun aikana sitten vain leikkimään sisällä olohuoneessa suosikeillani pikkuautoilla, kun tämä Jarmo kaikessa hiljaisuudessa saapui pihalle autollaan mukanaan päivän suomukkaat. Itse en tätä kuullut hurmioituneena oman pikku GP-kisani tunnelmasta, joten Jarmo, ilkeänkurisen kierossa huumorintajussaan, päätti hieman traumatisoida viatonta lapsen mieltäni. Olin suuntautunut selkä juuri ikkunaan päin, joten minulla ei ollut aavistustakaan siitä, kuka ikkunan takana oleskeli. Jarmo ikkunan takana nimittäin nosti esille monta kymmensenttisen, nuljakkaan, sätkivän ja pitkulaisen, voisin sanoa, jumalan ulkonäöllisesti hylkäämän pilkullisen luontokappaleen ja paiskasi sen vasten ikkunaa mylväisten ilmoille "KATO MADE!!". Sillä samalla hetkellä sätkähdin varmaan parin metrin korkeuteen (lievästi värikynäillen) ja sydän ponkaisi kurkkuun kääntyessäni samalla ympäri ja nopeasti miettien, mistä tuo inhottava hankaamisääni sekä karjaisu oli tullut. Taakse katsoessani näin ikkunaa vasten sätkivän ja rykivän valtavan, aivan tajuttoman ruman suomukylkisen kalan, jonka kaltaista en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt ja kiljaisin viiden heliumpallon korkuisella äänellä "HYI HITTO MIKÄ KALA!" ja pinkaisin juoksuun minkä pienistä jaloistani pääsin Jarmon hekotuksen kaikuessa taustalla. Tästä syvästi järkyttyneenä en uskaltanut hetkeen mennä takaisin tarkastamaan tilannetta kunnes Jarmo huhuili että tulisin nyt katsomaan sitä vielä uudemman kerran ennen kuin tuomitsisin. Hyvä hänen tosiaan oli huudella, sillä hänen silmiinsä se ei näyttänyt Jumalan elävältä ruoskalta, jonka pituus oli lähes oman pituuteni luokkaa. Hieman emmin kyllä mennä takaisin, sillä podin tunnontuskia siitä, että olin huutanut ilmoille voimasanan "hitto". Hartaan uskovainen lapsenmieleni koki sen Jumalan pettämisenä ja tunsin viattomuuteni kärsineen ajattelemattomasta huudahduksestani. Keräsin kuitenkin rohkeuteni ja menin kohtaamaan tämän suoraan helvetistä ylös ongitun ilmestyksen (tarkoitan siis tätä madeksi ristittyä otusta, en Jarmoa) uudestaan. Siinä hetken sitä kummastelin ja mietin mistä tuollaisiakin oikein putkahtaa, mutta loppujen lopuksi otus olikin kiitettävän viattoman näköinen eläin kaikessa limaisuudessaan. Tämä kyllä oli tosiaan ainut kerta ja on edelleenkin, kun olen madeen törmännyt. Maden kaltaiset limanuljaskat kun viihtyvät aivan pohjamudissa pienempiä eväkkäitä popsien, joten ne harvemmin onnistuvat pinnalle asti pääsemään. Tämän vuoksi traumani oli jäänyt rankasti käsittelemättä joten päätin sen näin iltani ajankuluksi jakaa sen teille, rakkaat blogini lukijat!

Tarinan opetus: Älä koskaa ikinä milloinkaan heiluta limanuljaskamaista lieroa muistuttavaa pitkulaista oliota pienten lasten edessä ikkunan takana, sillä voi olla traumaattisia seurauksia!

Kannattaako hyvää odottaa?

Hejssan! Taas venähtänyt pitkähkö aika siitä kun tänne on onnistunut jotain skriivaamaan, tiedä sitten johtuneeko laiskuudestani taikka mitään sanomattomasta elämästäni. Tästä huolimatta lisää tekstiä on kaivattu tänne joten päätin tässä aikani kuluksi jotain mainita mitä viime kuukausina olen sattunut puuhastelemaan ja jos juttua riittää niin voisin jopa kirjoittaa muustakin kuin koomapotilaallekin tylsähköltä vaikuttavasta elämäntyylistäni!

Viime kirjoituksesta tosiaan on kulunut se parisen kuukautta, joten kaikkien nk. "huippukohtien" mainitseminen siltä ajalta vaatisi useamman tuhannen sivun romaanin. Tämän vuoksi tiivistänkin melko suppeasti tämän kirjoitukseni ja tyydyn kirjoittamaan vaihteeksi taas viimeaikaisista hässäköistäni, sanotaan vaikka että marraskuun aikaisista tapahtumistani!

Tosiaan yhdeksäntoista vuotta tuli täyteen mittarissa marraskuun synkkänä neljäntenä päivänä, joten sitä ollaan taas vuotta vanhempia ja ennen kaikkea viisaampia (fiksu ja filmaattinen eh?). Synttärit menivät kuten perisuomalaiseen tapaan kuuluu eli poissa tässä maailmasta hyvin tukevassa humalassa. Ja sattuneesta syystä tapasin viettämään synttäreitäni kahteen otteeseen, ensin hieman etukäteen lauantaina ja sitten vielä virallisena päivänä maanantaina jo niin surullisen kuuluisassa Baarikärpäsessä sikamaanantain merkeissä. Maanantain reissu tosiaan tuli tehtyä hetken mielijohteesta joten porukkakin jäi pienemmäksi, mutta sangen mukavaa oli tästä huolimatta! Reissuista ei pahemmin jäänyt muuta käteen kuin oma käsi (hauska lappa) ja vietävän inhottava after daageni, liekö vanhenemisella lusikkansa sopassa, sillä nämä alkoholipitoisten bakkanaalien jälkeiset aamut tuntuvat pahenevan kerta kerralta. Lahjoja en pahemmin saanut mutta seurahan on tärkeintä! Synttäreiden jäljiltä seurasikin sitten muutamat vapaapäivät ennen aina yhtä rakasta messukeskusta, jossa työskentelen naulakkotyöntekijänä aina kuin suinkin mahdollista ja työvuoroja riittää. Asiakaspalvelija Ahvonen luo asiakkaalle kuin asiakkaalle lämpimän ajatuksen itsevarmoilla sekä ennen kaikkea kohteliailla kommenteillaan. Työpäivät kuluivatkin sitten suht koht tervaisesti palvellessa värikästä asiakaskuntaa, mutta niistä selvittiin kunnialla (ainakin osittain!).

Työpäivien jälkeen koittikin ensimmäinen risteilyni tässä marraskuussa, johon kokoonpano oli vähintäänkin kohtalainen (Hempan kunniaksi arvosanan voisi nostaa siihen Kiitettävä plussaan!). Meitähän lähti kaiken kaikkiaan sitten seitsemän: minä, Tino, Miska, Riku, Tuomo, Oliver ja Hemppa. Odotukset olivat tottakai aivan omissa sfääreissään, kuten tottuneet risteilijät aina asettavat sen riman hyvinkin korkealle. Valitettavasti porukan köyhimmät (minä ja Tino) emme päässeet nauttimaan buffetin antimista. Tämän vuoksi muiden nautiskellessa olutta maksan äärirajoille asti, niin me kaksi jouduimme tyytymään Playstation Loungen antiin sekä Kyrvän aka Matiaksen aka "En risteile koska lätkä" (suotakoon anteeksi, olihan sentään isänpäivä) paikan päällä seuraamaan Suomi - Ruotsi jääkiekko-otteluun. Ja toisten palatessa ympäri päissään takaisin, oli meillä jo saman tilan saavuttamiseksi runsaasti kirittävää. Kaikin puolin reissu oli kuitenkin oikein antoisa, loivathan mm. Oliver ja Miska oivallisen uuden drinkin jonka sivistynyt kuvaus oli Jackson-järvestä kalastettuja merikatkarapuja Bernardilaisessa valkoviinikastikkeessa, mutta vain luoja tietää, mitä kaikkea tämä hirvittävä syvänmerenherkku sisälsi. Lisäksi Tuomon ansiosta opin hurjasti lisää purjeveneistä, varsinkin sen, että mitä eroa on 29nerilla ja 49erilla! Valitettavasti ainut ero joka jäi muistiini oli se, että 29er on samankaltainen kapistus kuin 49er, mutta pienempi. Ruotsin puoleinen vierailu oli tavanomaisesti ravinnon sekä mustan kullan haalimisreissu, joten kaiken kaikkiaan siitä ei erityistä mainittavaa jäänyt. Tavastani poiketen en onnistunut hankkimaan itselleni niin optimaalista jurritilaa, jotta olisin edes paluumatkalla onnistunut örveltämään vailla muistikuvia. Vanheneminen lienee tehnyt tehtävänsä ja olen ryhtynyt oppimaan virheistäni! Aamu oli jälleen sanoin kuvaamattoman hirvittävä, mutta onnekseni sain kyydin kotiovelle asti, joten seikkailu julkisilla kotiin ei koitunut turmiokseni. Tällä kertaa.

Risteily part kaksi! En vieläkään kyllä ymmärrä, miten tai miksi tulen viettäneeksi aikaa tavanomaista enemmän laivalla, joten kaipa minun täytyy toistaa virheeni vähintään viisi tai kuusi kertaa, jotta varmasti tajuan sen ajanhukan. Tästä tyydyn kertomaan vain ensimmäisen illan ja oman rapulani, sillä jatkuvaa toistoa risteilystä ei hullukaan jaksa lukea, tosin, harvemmin tätä tekstiä kukaan jaksaa loppuun asti painella. Ensimmäinen ilta olikin muilta (Tuure, Yusufa, Hp) huikea suoritus, sillä he sammahtivat jo yhden aikoihin itse painaessani muistikuvista riippuen jopa aamuviiteen asti, tiedä sitten mitä olen puuhastellut. Voisin kuvailla itseäni loiseksi, joka änki vain mukaan joka poppooseen johon sattui käytävillä törmäämään mutta siitä olen varma, että muistikuvien haihtumiseen vaikutti Jägermeister + olut tuoppi, joiden jälkeen alkoi rankka alamäki. Aamulla sitten heräilin alasängystä Yusufan jalkopäästä, sillä en jostain syystä ollut jaksanut tyhjään sänkyyn itseäni kammeta. Muiden heräillessä ja valmistautuessa maihin lähtöön olin kirjaimellisesti aivan klesana, pahempi olo kuin varmaan koskaan ollut. Kuvitelkaa olotila, jossa olette juoneet pullollisen valkosipuli väkiviinaetikkaa muutaman tusinan chiliä syötyänne tyhjään vatsaan. Polttelu oli tätä luokkaa ja itselläni ei ollut pienintäkään käsitystä, mistä tälläinen jumalan hylkäämä olo oli puhjennut. Kuitenkin sain vaivoin tokaistua jääväni laivaan muiden suunnatessa maihin. Yusufan mukaan pyysin vielä juuri ennen heidän lähtemistään hiekkapaperin karhealla äänensävyllä, mutta kuitenkin anelevalla äänenkorkeudella heidän muistavan tuoda minulle kolme tornia Odensia, vaikka sillä hetkellä ne olivat viimeinen asia mitä olisin ottanut. He jättivät minut kärvistelemään sängyn syvimpiin syövereihin ja odottamaan viimeistä kuoliniskua, joka koittaisi minun yrittäessäni nousta viimein ylös. Onnistuin kuitenkin nukkumaan yllättävän pitkään, veikkaisin pari tuntia heidän lähtönsä jälkeen ja sitten heräsin tuskallisesta unestani vielä karmivampaan ääneen. Käytävällä kaikui palohälytys ja sillä hetkellä se kuulosti samalta kuin nelisen tuhatta minionia laulaisi falsetissa Yön joutsenlaulun kertosäettä. Kipu lamautti minut jäämään sänkyyn mutta väkisin raahauduin boksereillani ovelle tarkistamaan tilannetta. Käytävälle kurkistaessan näin viitisen kappaletta muita samankaltaiselle tilalle antautunutta ihmisriekaletta ja näky oli jotenkin utopistinen. Kuusi miestä (itseni mukaan laskettuna) seisovat käytävällä muutaman metrin säteellä toisistaan silmät enemmän umpinaisena kuin helmisimpukan kuori ja jokainen yrittää saada ääntä suustaan kysyäkseen mikä tilanne täällä oikein oli päällä. Siinä hetken aikaa kummasteltuamme toisiamme ja hälytyksen syytä, onnistuu joku lopulta ilmaisemaan itseään sen verran, että tajuamme kyseessä olevan vain vahinko. Äijämäiset nyökähdykset toisillemme, että "väärä hälytys" ja jokainen hymähtää tyytyväisenä siitä, että ei tarvitse ryhtyä pinkomaan ulos palavasta laivasta ja palaamme takaisin jokainen omaan murheellisen tunkkaiseen hyttiin. Tästä toivuttuani päätin kuitenkin repiä itseni väkisin ylös sängystä ja kirjamellisesti konttasin hytin vessaan suihkuun jotta tässä heräämisessä onnistuisin. Siinä parinkymmenen minuutin aikana suihkussa mietin syvällisten ajatuksieni lisäksi edellisillan tapahtumia, jotka pikku hiljaa palautuivat mieleeni. Kuitenkin sen verran pätkittäin, että päätin lopettaa muistelemisen siihen ja siirtyä promenadelle etsimään jotain suuhun pantavaa (EHEHEE suuhun pantavaa eli murkinaa). Tuskallisen vaelluksen aikana löysin vain yhden kahvilan, josta onnistuin ostamaan itselleni darrajuomista parhaan eli Fantan sekä kolmioleivän joka näin jälkikäteen muistellen lähenteli enemmäb hikisen treenipaidan makua kuin pakkauksessa luvatun Mozarellan. Kahvilassa tunsin kuitenkin itseni aivan kuin häkkiin teljetyksi eläimeksi, sillä sain osakseni niin murhaavia katseita joiltakin lapsiperheiden vanhemmilta sekä hieman vanhemmaltakin ikäpolvelta. Myönnän kyllä näyttäväni juominkien jälkeen aamulla karmeammalta kuin Jabba the Hutt, mutta se mulkoilun määrä mitä sain osakseni oli tyrmäävää, joten päätin painua takaisin hyttiin jotta en koe erottuvani joukosta liian silmiin pistävästi. Hytissä nautiskelin viimeistä pussiani snusia ja kuuntelin musiikkia, jonka toivoin parantavan oloani ja sillä samalla hetkellä muut palasivat maista laivaan. Sisään tullessaan he selvästi yllättyivät suurestikin, että olin onnistunut raahaamaan itseni ylös sängystä jo niinkin aikaisin kuin kahdelta. Tästä edespäin alkoikin valmistautuminen seuraavaan iltaan jonka jätän kertomatta kokonaan, sillä sen illan tapahtumista ei hulppeasti ole kerrottavaa!

Jos sitä näiden tekstien jälkeen saisi tänne useammin kirjoitettua ja vähän muustakin kuin kohelluksistani, niin olisin itseeni erittäin tyytyväinen. Ehdotuksia mielellään otetaan vastaan! Harkinnan mukaan jokin pieni novelli olisi pieniluontoinen kokemus, tiedä siitä sitten. Ikäväkseni huomaan kyllä kirjoitustaitoni rapistuneen, mutta eiköhän tästä pohjalta ole enää suunta kuin ylöspäin, ainakin toivon mukaan!

Ai niin, tässä vielä kuva naamastani darrassa kesällä, avannee varmaan hieman syytä sille, miksi ihmiset niin halveksivasti minua kahvilassa öögailivat! :)))

Koom(a)inen kesäni - Ylioppilasjuhlani!

Pitkän tauon jälkeen voisi tännekin jotain kirjoitella! Aluksi syvimmät pahoittelut niille, jotka vesi kielellä ovat odottaneet uutta tekstiä niin kiinnostavasta elämästäni!

Kesä tuli ja meni, lakki saatiin päähän kesäkuun alussa ja edessä aina yhtä ihana Suomen kesä. Lämpöä on riittänyt ihan kiitettävästi tosin itse en ole tästä tarpeeksi nauttinut, kun satun tälläista kooma laiffia elämään. Kirjoitusten jälkeen eloni on ollut lähes samaa viimeiset pari kuukautta, joten nyt on edessä elokuu ja toivottavasti myös ryhtiliike niin vätysmäiseen elämäntyyliini. Unirytmini on edelleen sopivampi kummituseläimille kuin kaltaiselleni ihmisyyden perikuvalle, mutta eiköhän sekin palaudu normaaleihin uomeihinsa tässä lähiviikkoina. Kunhan jaksan asennoitua oikein. Ja miksi en jaksaisi.

Kesästäni ei oikein ole jälkipolville kerrottavaa, mutta suppeasti voin siitä tässä jotain kohokohtia mainita!

Kesäähän kaikki odottavat koko vuoden, sillä onhan se ihmisen parasta aikaa. No sittenhän koitti kesäkuun alku ja jo niin surullisen kuuluisan ylioppilaslakin päähän saanti, jonka saavuttamiseksi olen yleissivistänyt itseäni Herttoniemen yhteiskoulun lukiossa. Päivää ennen omia ylppäreitäni vietin iltani keskustan helmessä Baarikärpäsessä (suosittelen!), jossa tarkoituksena oli juhlistaa hyvän ystäväni Nico Oreniuksen valmistumista merkonomiksi. Huolimatta lauantaina odottaneesta omasta juhlapäivästä päätin lähteä toisen uljaan toverini (Tuure Fagerströmin) kanssa radalle päivää ennen h-hetkeä ja suuntana näin ollen Baarikärpänen tuttavallisesti sanoen Oren toiveesta. Saavuimme Baarikärpäsen eteen ja odottelimme siinä Turskan kanssa Orea ja tämän vaimoksikin tituuleerattua Viviä hyvissä pärinöissä. Lopulta he sitten saapuivat BK:n eteen ja kuinkas ollakaan, kaatokännissä kuten asiaan kuuluu. Hetken mietittyämme päätimme Tuuren kanssa astua BK:hon sisään Oren sanoessa tulevan hieman perässä Vivin kanssa. Päättäväisesti astuimme sisään pimeään loukkoon, jota jotkut nimeltä mainitsemattomat henkilöt myös "kodiksi" kutsuvat. Juomat tilattuamme astelimme istumaan ja odottelemaan juhlakalua paikan päälle jotta pääsemme asianmukaiseen jurritilaan. Kuinkas ollakaan hetken istuttuamme Ore ilmoittaa menevänsä muualle ja näin ollen jouduimme juhlistamaan kahdestaan hänen valmistumistaan Tuuren kanssa. Tilanne oli kuin kirjailijalla joka on unohtanut kirjastaan päähenkilön! Siinä hetken hämmästyneenä mietimme Oren toimintaa mutta päätimme jäädä kuitenkin kärpäseen joksikin aikaa juhlimaan kun sinne asti olimme raahautuneet. Useamman juoman jälkeen matka jatkui kohti kotia ja huomista, jossa lakki saataisiin viimeinkin päähän.

Aamulla heräsin kiitettävässä after daagenissa ja ryhdyin valmistautumaan koululle lähtöön. Koululle saavuinkin hyvissä ajoin ja ehdimme jopa puhella sitä sun tätä ennen juhlaseremoniaa muiden valmistuneiden kanssa. Juhla koitti ja alkoi tavanomaisen rutiininomaisilla puheilla ynnä muilla "hehkutuksilla, joita meidän vuosiasteemme oli saavuttanut". Sitten päästiin asiaan eli lakkien jakamiseen. Lopulta koitti oma vuoroni ja kaikki oli sujunut normaaliin tapaan kunnes astuin itse näyttämölle. Luokanvalvojani kuiskaa että lakkini on kateissa ja jouduin seisomaan huomattavasti pidempään näyttämöllä kun olin olettanut. Siinä lievä kiusaantumisen tunne ryhtyi karmimaan selkäpiissäni, mutta kokeneena kiusallisen tilanteen miehenä onnistuin pitämään itseni koossa. Hetken lakkien selailun jälkeen omani kuitenkin löytyi ja pääsin paikalleni takaisin, varmaan punaisempana kuin kaikkien gingereiden hiukset yhteensä. Noh siitä selvittiin ja edessä oli juhlallisuudet kotosalla ja illalla koittaisi sitten ultimaalinen yleissivistyken nollaus, joka tottakai kuuluu tuollaisen saavutuksen jälkeen tehdäkin!

Kotopuolessa odottelikin sitten suurehko määrä sukulaisia ja muita perhetuttuja aina Keski-Suomesta Etelä-Ruotsiin. Juhlakaluna skumppalasi oli koko päivän kädessä ja janojuomaa kuluikin rutkasti kuten asiaan kuului. Yusufa vietti hetkosen juhlistamassa omaa valmistumistani omansa ohella, tosin vaatimattomana kaverina ei viitsinyt merkonomi-opintojensa loppuun suorittamista juhlistaa muuten kuin kuokkimalla muiden juhlissa. Myös muut kiertelijät kuten Tommi ja Tuurekin ehtivät pistäytyä kierroksensa ohella nauttimassa parit litkut (litrat) kitusiinsa kunnes sopivan humalatilan saavutettuaan uskalsivat jatkaa kulkuaan muiden valmistuneiden kekkereihin. Porukkaa ravasi jatkuvasti onnittelemassa ja kyselemässä jatko-opinnoistani ja tulevaisuuden suunnitelmistani, joten jutun aihetta ja toistoa riitti jatkuvasti. Ennen pitkään paikan päälle saapuivat myös edellisillan näkymätön juhlakalu Ore sekä hänen vaimokkeensa Vivi, vähän muiden seuratovereideni Ohton, Miron ja Alecin jälkeen. Luokattoman läppändeeruksen jälkeen olikin aika siirtyä kotosalta baariin juhlimaan ja mikäs sen parempaa!

Illalla suuntana oli sitten niinkin hehkeä paikka kuin Tivoli yhdessä Miskan ja Matiaksen kanssa. Suurin osa muista kavereistani päätyi Kaivohuoneelle, mutta voitettuamme Miskan ja Matiaksen kanssa VIPit Tivoliin oli määränpäämme siunautunut jo hyvissä ajoin tuohon huvitusteatteriin. Ilta sujui märemmissä merkeissä kuin osasin kuvitella ja ennen pitkää havahduin siihen, että Tivolin ihanat poket raahasivat minua ulos baarista joskus kahden aikoihin. Tajusin tilanteen vasta kun he työnsivät minut ulos ja täysin hämmentyneenä tapahtuneesta yritin uudestaan sisään - tuloksetta tottakai. Siinä sitten ympäripäissäni lähdin dalsimaan kohti bussipysäkkiä vailla tietoa tulevasta ja suurin osa matkastani onkin hyvin hämärästi muistissa, johtuneeko sitten hajamielisyydestäni vai syvästä humalastani. Jotenkin kuitenkin onnistuin raahautumaan kotiin asti ja jopa sänkyynkin, tosin vailla muistikuvia bussimatkasta. Aamulla heräsin elämäni soijissa johtuen siitä, että olin sivistyneesti ummistanut silmäni puku päällä, joten aamuauringon lämmössä nestettä pumppautui kehostani hyvinkin ahkeraan tahtiin. Sellaista Juha kankkusta en toivoisi kenenkään kokevan, kokemuksena varsin nihkeä! Kaikin puolin ilta oli kuitenkin sopivan arvokas päätös kolmen vuoden taivallukselleni, joten hyvillä mielillä pääsi lähtemään kesän viettoon!

Tulin ulos kaapista - kirjaimellisesti.

No niin, pitkästä aikaa tekstiä tännekin suuntaan. Kirjoitukset ovat siis ohitse ja huolimatta ilmeisen heikosta panostuksestani arvosanat lähentelevät edes joten kuten keskitasoa mikä olikin päätavoitteeni. Valitettavasti kun olen tottunut menemään sieltä missä aita on matalin. Se yleensä kostautuukin jossain vaiheessa, sen jos jotain olen oppinut eläessäni tällä tavoin jo pidemmän aikaan. Mutta niin, kirjoitukset loppuivat jo maanantaina omalta osaltani ja edessä oli loma! Terveystiedon sain kirjoitettua jo syksyllä M arvosanalla joten edes siihen ei ollut syytä hakea korotusta perjantaina. Maanantain ruotsin kirjoituksen tuloksia pitää hieman jännittää, sillä vastauksia katsoessani läpipääsy tulee olemaan suoranainen ihme, sen verran näytti "lotto"rivini erilaiselta YTL:än vastaavaan. Maanantai ja tiistai kuluivatkin arkisissa merkeissä ja jo aiemmin olin päättänyt lähteä viihteelle Amarilloon keskiviikon nk. karkkipäivänä, jolloin jopa kaltaisellani opiskelijalla on varaa ottaa hieman useampi kuppi alkomahoolia. Keskiviikko koittikin kovin äkkiä ja iltaa varten ystäväni Tuure toi aloittelujuomiksi useammat mallasjuomat, tarkoituksena aloitella FIFAn ja hyvän seuran parissa ja siirtyä siitä sitten jonottamaan sisään tuohon keskustan ei nyt aivan yökerhoon mutta kuitenkin sitä vastaavaan illanviettopaikkaan. Siinä otin pari kertaa aloittelujen aikana turpaan FIFAssa tältä ystävältäni hieman yllättäen, sillä jo pidemmän aikaa on Tuure saanut olla se ottava osapuoli otteluissamme. No kerrankin toistepäin! Siinä aikamme pelattuamme saapui myös uljas Landbon soturi Matias seuraan ja päätimme valmistautua lähtemään kohti keskustan yöelämää. Matka sujuikin kaavojen mukaan ja päätimme vielä nostaa rahaa ennen jonoon asettumista, sillä jonoa näytti olevan tuskin lainkaan. Tämä herätti vähän kummastelua keskuudessamme, sillä olihan monella loppuneet kirjoitukset jo viimeistään matematiikan ylppäreihin jotka sattuivat samalle päivälle kuin tämä tunnettu rillon karkkipäivä! Nostimme rahat ja siirryimme sisäänpääsyä kohti ja kuinkas ollakaan, jono olikin lähtenyt kulmalta toiseen suuntaan ja tämän vuoksi olimme nähneet vain pari ensimmäistä  jonossa seisojaa. Koko jono olikin useamman kymmenen metrin mittainen ja jälkiviisaana Tuure totesi olleen jälleen oikeassa että lähdimme paikan päälle liian myöhään. Onneksemme pääsimme kuitenkin jonon keskivaiheille odottelemaan sisäänpääsyä ja ryhdyimme litkimään viimeisiä juomiamme. Tästä huolimatta jonotimme toista kymmentä minuuttia ennen sisäänpääsyä ja armoton virtsauksen tarve vain lisäsi odotuksen tunnetta. Lopulta pääsimme pokejen luokse ja ojensin passini mahdollisimman nopeasti jotta pääsisin sisälle hoitamaan tarpeitani. Mutta miten kävikään. Pole katselee lappuja pitkään ja hartaasti ja totean siihen että se on Ruotsin passi, jos häiritsee. Poke toteaa vain että "Näinhän se on, mutta se ei ole voimassa joten et pääse sisälle." Siinä sitten yritin näyttää kaikkia mahdollisia korttejani mutta missään muussa en omista kuvaa joten sisäänpääsy jäi omalta osaltani vain haaveeksi. Tuure ja Matias sen sijaan pääsivät muitta mutkitta sisälle ja pahoittelivat kohtaloani joka näytti baari-illan sijaan muuttuvan surutta FIFA-illaksi. Siinä lähdin sitten painamaan pois jonosta ja juuri ennen minua jonottanut saman kohtalon kokenut mieshenkilö kysyy "NOH LÄHDETÄÄNKÖS SITTEN MUUALLE?" johon vastaan vain että ehkä joku toinen kerta, kaveri kun vaikutti odottavan muutakin kuin baariseuraa minua katsoessaan. Tieni vei sitten takaisin kotiin ja konsolin ääreen, sillä karma haluaa ilmeisesti minun ja PlayStationin pysyvän erityisen intiimissä suhteessa. Minkäs sille voi, onnekseni suhde on ainakin toimiva. En kuitenkaan lannistunut mönkään menneestä illasta, sillä muistin että perjantaina odottaisi huisin hurmaava ilta Juliuksen kotiluolassa, jossa olisi tarkoitus juhlistaa pienien kekkereiden merkeissä virallisesti päättyneitä kirjoituksia. Hymy huulilla painuin sänkyyn ja mietin, että perjantaina mennään sitten keskiviikko-illankin puolesta. Ja niin mentiinkin.

Torstai oli tavallinen välipäivä ja koitti perjantai, tuo antoisa ja varma viikonpäivä, jolloin tällä kertaa oli jopa illanviettopaikka tiedossa. Heräsin myöhään päivällä ja päätin käväistä hakemassa kaupasta koiraa ulkoiluttaessani parit aloittelujuomat, eli vanhat varmat 12. Kotona aloittelin siinä neljän maissa ja ajattelin että kahdeksan aikaan olen sitten jo partyissä. Miska soittikin että voi tulla hakemaan minut käytyään ensin syömässä ja olinkin Juliuksella jo kuuden aikoihin, sillä Miskan ärhäkkä Punto kiidätti meidät perille jo alta aikayksikön. Siellä pojat olivatkin jo ruuanlaittopuuhissa, sillä Jesse oli avokätisesti tarjonnut Tinolle kanapastan raaka-aineet sillä ehdolla, että Tino valmistaa tuon maittavan aterian. Kävi kuitenkin ilmi, että Tino ei tässä onnistunutkaan aivan käsikirjoitusten mukaisesti ja Jesse päivitteli kuinka kehtasi edes luottaa ateriansa Tinon käsiin. Pienistä alkukankeuksista huolimatta Tino sai valmistettua siömiin pistävästi kohtuu herkullisen aterian ja itse vain nautiskelin juomiani sopivan verkkaiseen tahtiin jotta seuraavana päivänä muistaisin juhlista jotakin. Pikku hiljaa porukkaa ryhtyikin valumaan paikalle ja sillä aikaa väänsimme kevyen 2 vs 2 FIFA-matsin alakertassa kokoonpanojen ollessa minä ja Miska vs Tino ja Jesse. Onnistuimmekin ottamaan niukan mutta makean 3-2 voitin ja FIFAn herroista ei ollutkaan enää epäselvyyttä. Sitten koittikin itselleni nk. blackoutti. Porukkaa tuli paikalle ja itse olin jo sen verran otellut että ajantajuni oli hämärtynyt hyvinkin syvälle mustaan sumuun. Muistikuvani ovat edelleenkin hyvin hatarat, joten suurin osa tästä eteenpäin tuleekin muiden suusta kuullun perusteella. Tämän vuoksi se onkin hyvä erotella eri kappaleeksi, väärinkäsitysten välttämiseksi.

Toimintani juhlissa oli vähintäänkin kyseenalaista. Juttua toki tuli mutta se ei ollut suoraan sanottuna positiivinen asia. Esimerkiksi tupakalla ollessani (en siis polta paitsi harvoin humalatilassa ollessani) olin sytyttänyt tupakan väärästä päästä ja todennut halveksivaan sävyyn että "Oon aina sanonu et rööki on iha perseest, kato ku eihä tää ees pärise!" muiden katsoessa kummaksuen toimintaani. Sain illan mittaa maistaa jopa tuota jumalten eliksiiriä eli Jack Danielsia, jonka maku on niin sanoin kuvaamatonta että aamulla herätessä varmasti muistaa mitä on ottanut. Pääsin jopa näyttämään gasellin kevyet tanssiliikkeeni olohuoneen lattialla, mitä nyt muutaman kerran kompastuin ja kaaduin maahan syvän humalatilani vuoksi. Tässä vaiheessa ryhtyivät muutkin jo olemaan huolissaan ei minusta vaan siitä, että minkälaista tuhoa saan aikaan jos jatkan samaan tahtiin. Tämän takia minut vietiinkin yläkertaan selviämään, sillä olin onnistunut rikkomaan jonkin näköisen lautasen ja sitä pidettiin viimeisenä tippana kohdallani. Onnekseni Janina kuitenkin sydämellsesti Helenan kehoituksesta juotti minulle vettä jotta pysyisin edes joten kuten pystyssä, mutta eihän sekään paljoa pelastanut. Minut vietiin yläkertaan ja vahdittiin, että pysyn siellä kunnes olen edes jonkin verran selvennyt. Mutta eihän siinä vaiheessa hullukaan pysy paikallaan! Tai jos pysyy, niin ei varmasti ole hiljaa ja sen sai todeta Tino joka kärsivällisestä pinnastaan huolimatta sai kuunnella päättömiä juttujani turhankin pitkään. Siinä sitten yritin heti ylösviennin jälkeen mennä takaisin alas mutta turhaan. Kaaduin suoraan portaissa ja selitys oli valmiina. Ei, ei se että omen humalassa vaan se, että portaat ovat niin liukkaat. Loogista, eikö vain? Ja näin minut vietiin takaisin ylös. Jossain vaiheessa iltaa sain kuitenkin päähäni, että minun ja Ohton pitää lähteä sieltä mutta syytä en ihme kyllä muista. No siinä sitten mietittiin miten päästään pois sillä kello luultavasti lähenteli kahta yöllä ja lopulta Eemeli suostui kyysäämään minut ja Ohton kotiin. Matka onkin hieman hämäränpeitossa syystä tai toisesta, mutta ilmeisesti omasta pyynnöstäni kävimme vielä McDonaldsin drive inillä. Ja kuinkas ollakaan olin maksun aikaan kadottanut rahani. Ja Eemeli parka joutui maksamaan tilaukseni, joista minulla ei ole suoraan sanottuna mitään muistikuvia. Siinä sitten heitimme Ohton Laajasaloon kotiinsa ja Eemeli lähti viemään minua kotiin Siilitielle. Kuullemma autosta noustessani huusin vielä jotain että Ohto etupenkille vaikka olimme tämän jo heittäneet?? Kotiin saavuinkin sitten onnekkaasti kohtuu hyvässä kunnossa ja astelin suoraan huoneeseeni, ihme kyllä ehjänä. Ja sitten katkeavat muistikuvat kokonaan.

Aamulla heräsin pahoinvoivana ja ihmettelin, miten ulkona on vielä niin pimeää, vaikka kello lähenteli luultavasti jo kymmentä ainakin. Siinä sitten koitin nousta ja kurottaa kättäni kohti puhelinta mutta huomaan sen osuvan oveen. Tästä syvästi hämmentyneenä työnnän oven auki ja ryömin ulos. Nousin ylös ja katsoin, missä olin yöni viettänyt. Olin huoneeni lattialla mutta en suinkaan noussur sängystä, vaan jostain helvetin syystä olin tullut ulos kaapista. Näin juuri, olin nukkunut yöni omassa kaapissa ja heittänyt kaikki rojut sängylleni ja lattialle. Siinä aamukoomassani tungin kaikki tavarat takaisin kaappiin ja menin täpötäynnä olevaan sänkyyn jatkamaan uniani, tosin lievästä sanoen vitun hämmentyneenä tapahtuneesta. Uudemman kerran herätessäni mietinkin, että kuka vitun visionääri saa kännissä päähänsä repiä tavarat kaapista ulos ja asettua sinne nukkumaan sängyn sijaan? No tällaista tällä kertaa, ehkä ensi kerralla muistankin tapahtumista enemmän. Tai kuka tietää, ehkä yllätänkin itseni heräämällä vaihtelun vuoksi vaikka pesukoneesta? 

Ensi kertaan sitten vaan taas!

Division One - Completed!

Vihdoin tuli viikonloppu uudestaan ja perjantai alkoikin englannin YO-kokeen parissa, joka meni sormituntumalta mallikkaasti mutta tarkistusten koittaessa huomasin olleeni turhan optimistinen onnistumiseni suhteen. Noh tästä kuitenkaan lannistumatta päätin kokeen suorittamisen kunniaksi napsia parit pärisevät ja viettää iltani voisin sanoa melkein ansaitusti FIFAn parissa huolimatta suhteellisen heikosta motivaatiostani kirjoitusten suhteen... Mutta sitä ennen hieman englannin kirjoitusteni alusta!

Edelliseen kokeeseen olin siis saapunut vain pari minuuttia ennen h-hetkeä ja tästä viisastuneena meninkin itselleni normaalimpaan aikaan nukkumaan (siinä kahdentoista ja yhden välillä). Aamuksi olin asettanut jälleen useamman herätyksen jotta en vahingossakaan toistaisi edelliskerran erhettä. Ja tämä auttoikin. Heräsin hyvissä ajoin ja onnistuinkin ottamaan kaiken tarvittavan mukaan ja jopa saapumaan paikalle jo 8.15. Koetta suorittavat toverini olivat ilmeisesti ottaneet virheeni hyvinkin muistiinsa, sillä vaikka saavuin paikalle 45 minuuttia ennen kokeen alkua olivat he jo aikeissa soittaa ja suorittaa päivän hyvän teon soittamalla minut hereille mutta heidän yllätyksekseen olinkin osannut herättää itse itseni (mikä lienee hyvä merkki 18-vuotiaalta?). Näin pääsin jopa turisemaan ennen kokeen aloittamista muunmuassa siitä, miten muut olivat kokeeseen valmistautuneet ja teippaamaan tekstejäni minulle sopivan verkkaisesti. Siinä kuunnellessani muiden huikeita tuntimääriä kokeeseen valmistautumisen parissa aloin tuntea itseni kohtuullisen säälittäväksi yksilöksi. Siitä kuitenkaan lannistumatta teippasin viimeisetkin evästarvikkeeni ja avasin rahkapurkin valmiiksi, jotta sitä ei tarvitsisi aivan täysin tunkea täyteen teippiä. Tämän kuvittelin oikeaksi neronleimaukseksi, sillä olinhan tuolla tempauksella saavuttanut huiman kahden minuutin lisäajan, jottai ei kokeessa tarvitse ryhtyä kiskomaan teippejä irti sieltä sun täältä. Siinä sitten odottelimme kun rehtori lausui nimiä yksitellen saliin ja aamukoomassani kuuloaistin oli hieman verkkaisella tuulella. Kuulin mukamas nimeni ja lähdin saliin väärään aikaan. Huomasin sen vasta asettuessani istumaan kun pulpetissa lukikin omani sijaan jotain ihan muuta ja nöyränä palasin takaisin salin ulkopuolelle rehtorin katsoessa halveksien keskittymistäni kyseisessä tilanteessa. Siinä sitten seisoin oven edessä avoin rahkapurkki kädessä ja muut opiskelijat hieman naurahtaen katselivat toimintaani. Yritin esittää mahdollisimman huomaamatonta mutta eihän se tietenkään onnistunut. Olin aivan liian syvällä koomassa onnistuakseni siinä mutta jossain sentään onnistuin. Onnistuin nimittäin pudottamaan avoimen rahkapurkkini lattialle muiden eväideni uskollisella säestyksellä. Rahka levisi lattialle kuin ripuli pönttöön kahden viikon ulkomaan matkan jälkeen ja koko konkkaronkka kääntyi tuijottamaan entistäkin intensiivisemmin. Siinä sitten hymyilin ja koitin esittää että tilanne oli minun kohdaltani täysin harkittu ja ei suinkaan vahinko, missä ei olisi tietenkään mitään järkeä. Rehtori tiuskaisi tässä vaiheessa hyvinkin äkäiseen sävyyn ja käski nopeasti noutamaan paperia siivotakseni aiheuttamani sotkun ennen kuin tulisi oikeasti minun vuoroni astua saliin. Lähdinpäs siitä sitten hakemaan paperia ja sainkin suurimman osan siivottua ennen vuoroani istua piinapenkkiin. Istuin sitten paikalleni ja ryhdyin kuuntelemaan englanninopettajan viimeisiä vinkkejä jotta suorituksistamme tulisi mahdollisimman onnistuneita. Lopulta ryhdyimme täyttämään tavanomaisia kokelaan numeroita sun muita ja siinä vaiheessa huomasin, että ainut lyijytäytekynäni jonka olin ottanut mukaan oli eväitä pudottaessani mennyt rikki ja lyijy ei suostunut tulemaan ulos vaikka kuinka yritin. Siinä sitten meinasin nousta paikoiltani ja huutaa jotain mahdollisimman kauhean kuuloista ulinaa (kuten vaikka saksaa, miettikääpä vaikka sanoja "HITSZELSPERGER" tai "SCHWEINSTEIGER" tai "SCHAADE!", ihanan kuuloisia sanoja tarpeeksi vihaisena huutaessa, melkein suomen "PERKELE!" sanaan verrattavissa vaikka tarkoitusperä onkin täysin erilainen) ilmaistaksen tuskani. Sain kuitenkin vain vängättyä kasvoilleni tuskallisen tuskanhymyn ja vilkuilin ympärilleni jos vaikka joku sattuisi sen huomamaan. Ja onnekseni huomasi, sillä osoittaessani kynääni sain lainaan lähes tulkoon yhtä hyvän kynän minkä olin juuri menettänyt tuossa valitettavassa kommelluksessa ennen saliin astumista. Rehtori piti vielä palopuheen ennen kuin laski meidät kokeemme pariin ja aloitimme kokeen suorittamisen. Kolmen ja puolen tunnin kuluttua tunsin antaneeni kaikkeni ja poistuin kokeesta melko positiivisin ajatuksin. Oli aika valmistautua viikonloppuun jälleen kerran.

Perjantai sujui aika lailla samoissa merkeissä viime viikon perjantaihin verrattaessa. FIFAa, jota darrainen laivaystäväni tuli vääntämään sulattaessaan darraansa ja hieman The Inbetweenersiä, jonka väsyneille lohkaisuille nauroimme turhankin railakkaasti. Siinä sitten nukahdimme hetkeksi ja illan koittaessa suuntasin kauppaan ystäväni lähtiessä vielä kotiin potemaan olotilaansa. Kotiin tullessa vietin iltani pelaillen ja naamakirjaa selaillen tuttuun tapaan ja ryhdyin nukkumaan vasta siinä neljän aikoihin, kuten tavallista kaltaiselleni opiskelijalle.

Lauantaina onnistuinkin kiskomaan itseni sängystä vasta kahden maissa ja pystyin vain toteamaan, kuinka vähäisetkin vapaapäiväni onnistun tuhlaamaan nukkuen. Rutiini oli sama kuin edellispäivänä. Useammat FIFA pelit fantasiajengein offline tilassa jengiläisten (pilkunnussijoille: entisten jengiläisten) kanssa kunnes lopulta tuli aika käyttää aina yhtä ihana koira ulkona. Kaupan kautta kotiin ja Online Seasonsit käyntiin. Olinkin edellisiltana onnistunut nostamaan itseni takaisin ylimpään divariin ja tämän illan päämääräni olikin selvä: tuon tittelin nappaaminen vihdoin ja viimein. Luotin tuttuun ja turvalliseen tapaan Bayerniin ja sen tappaviin kulmahampaisiin (Robben ja Ribery, jotka Robberynäkin tunnetaan) sekä unohtamatta kentän testostereonipitoisinta ja kuuminta kollia porno Mario Gomezia. Pelit menivätkin mallikkaasti ja Gomez oli täysin pitelemätön niin vastaan tulleille Real runkkareille kuin muillekin vastaaville. Hattutemppu tällä Porno-Mariolla toisensa perään pakotti vastustajat sammuttamaan konsolinsa ennen täyttä aikaa ja oloni olikin suuremmissa sfääreissä kuin normaalisti. Parhaiten sitä ehkä kuvailee se, että egoni oli samoissa maailmoissa sen muurahaisen kanssa, joka ui Thames-jokea pitkin selkää kyrpä pystyssä ja sillan tullessa kohdalle huusi: silta ylös tai kohta kolahtaa! Tuon metaforan turvin uskon teidän sisäistän voittamattomuuteni tunteen. Koittikin ratkaisupelin aika ja olin täysin varma, että tänään, tänään on se päivä jolloin hetkeni on koittanut. Vastaan tulikin yllätys yllätys, Real ja itsevarmuuteni koki olonsa uhatuksi. Siitä huolimatta päätin uhmata karmaani ja päätin pelata. Ottelu alkoikin hyvin. Rankka paine ja vetoja tiuhaan tahtiin kohti Casillasta odottaen sitä tunnettua riparia jonka Gomez laittaa aina sisään. JA, se tuotti tulosta! Peliä takana 18 minuuttia ja Gomezin vedon kilpistyttyä Casillakseen käy tuo ihana saksalainen mies nimeltään Schweinsteiger laittamassa pallon verkon perukoille. Matsia kuluu jälleen jokunen minuutti ja pallo on uudestaan maalissa! Tällä kertaa onnistujana tuo Sveitsin lahja maailmalle: Shaqiri. 2-0 ja olin jo valmis juhlimaan voittoani. Koitti puoliaika ja vastustajan taktiikka "Pallo Ronaldolle ja tattia vispaamaan" ei ollut tuottanut ilmeisesti tulosta, sillä toiseen puoliaikaan hän vaihtoi kaikki kolme vaihtoaan. Se ei auttanut. Pelikello näytti 52 minuuttia ja siirryn 3-0 johtoon perinteisellä Robbenin "Leikkaus keskelle ja takakulmaan"-vedolla. Tämän imi vastustajastani viimeisetkin mehut. Pallo keskelle ja aloituksesta veto suoraan kohti maaliani. Epätoivoista, ellen jopa sanoisi. Ennen kuin pallo edes ylitti päätyrajan, tuli ruudulleni tuo tuttu ja mielihyvää aiheuttava ilmoitus. "Connection has been lost with your opponent. The match..." ja niin edelleen. SE, oli tapahtunut. Olin voittanut korkeimman divisioonan vihdoin ja viimein ja sen tunteen turvin päätin ryhtyä kirjoittamaan tätä maailmaa mullistavaa tapahtumaa blogiini. Iloni, on suunnaton. Mutta huomenna joudun taas palaamaan virtuaalitodellisuudestani tähän synkkään, opiskelijan kirjoja ja kokeita pursuavaan arkeen. Maanantaina odottaa kokeista viimeisin ja tuskallisin, eli ruotsin YO. Huolimatta ruotsalaisuudestani on sen läpi pääseminen lähes yhtä tulkoon yhtä suuren vaivan takana kuin FIFAssa divisioonan voitto. Mutta läpi on mentävä vaikka väkisin. Kaikkien Ruotsin sukulaisteni tähden en voi antaa itselleni anteeksi, jos en koetta läpäise kansalaisuudestani huolimatta. Yksi kaikkien, ja kaikki ruotsin puolesta! I morgon jag måste plugga, plugga och plugga.

Näihin sanoihin ja näihin tunnelmiin lopetan tekstini, vi ses!

Keskiviikko - kuumotusta kerrakseen

Koitti viikon keskiväli ja "huilaus"piste joka on silti kahden päivän päässä viikonlopusta. Tiistai iltana olin havahtunut siihen että kappas, psykologian YO-koe odotti keskiviikko aamuna kello yhdeksän. Päätinpäs siis vihdoin avata armaan kertauskirjani ja ryhtyä armotta pänttäämään edessä siintävään kuuden tunnin täysistuntoon (ja tarkoitan salissa istumista, en pöntöllä istuttavaa kuutta tuntia Aku Ankan parissa). Parissa tunnissa onnistuinkin sisäistämään kurssien asioita tehokkaammin kuin kahdella lukiokurssilla yhteensä ja tulkitsin sen johtuvan aivojeni ylivertaisesta plastisiteetti kyvystä sopeutua opiskelun rankkaan mutta tavallaan palkitsevaan maailmaan. Mind mapit täyttyivät kuin tyhjästä ja huomasin opiskelevani täysin flow-tilan pauloissa. Tavoitteeni on kuitenkin saavuttaa tuo himoittu ylioppilaslakki, joka symbolisoi sitä yleissivistyksen määrää jonka lukio meille täällä armaassa koti Suomessa tarjoaa. Siinä lukiessani Freudin psykoanalyysia kuitenkin tajusin, että jotta sisäistän oppimani asiat tarvittavan tehokkaasti on aivojeni annettava palautua mahdollisimman reiluilla yöunilla. Uni onkin erityisen tärkeää, jotta aivoni työstävät opiskellun materiaalin säilömuistiini ja pystyn esseitä kirjoittaessani vaivatta poimimaan oikeat termit tehtävänannon vaatimusten mukaisesti. Tästä johtuen meninkin arjestani poiketen nukkumaan jo 23.22, sillä usein nukkumaan menoaikani venyy miltei aamuyöhön asti. Playstationin kissanpentuilmeestä huolimatta sammutin valot ja asetin sen 5 herätystä kahdesta eri kellosta jotta varmasti heräisin ajoissa tuohon vaativaan YO-kokeen suorittamiseen. Laitoin pään tyynyyn ja mielessäni pyöri asioita aina sosiaalisesta psykologiasta Freudin ja kumppaneiden synnyinvuoteen mutta uni tulikin yllättävän nopeasti ja olin tyytyväinen omaan sen hetkiseen onnistumiseeni. Yöllä heräsin vielä noin kahden aikaa ja hymyillen tajusin, että minulla on vielä reippaasti aikaa nukkua ennen kokeeseen lähtöä. Ja näin ryhdyin nukkumaan.

Aamulla heräsin virkeän oloisena ja mietin, että jopas teki sopivan mittaiset yöunet terää ja heräsin jopa ennen herätyskellojen soittoa! Vilkaisin puhelinta ja järkyttin suuresti. Kello oli juuri vaihtunut 8.47 joten koe alkaisi 13 minuutin kuluttua. Ennen kuin edes tajusinkaan ponkaisin ylös sängystäni ja puin vaatteet ylleni ennätysaikaan 7.34 sekuntia ja ryhdyin lastaamaan eväitäni sekä kirjoitusvälineitäni kassiini. Kello 8.51 astuin ulos kotiovesta ja lähdin pinkomaan pää kolmantena jalkana kohti jo kuusi vuotta opinahjonani toiminutta Herttoniemen Yhteiskoulua. Matkan edetessä paransin juoksuani kuin sika juoksuaan ja saavuin kouluni aulaan kello 8.56 ja ryhdyin teippaamaan tekstejä, joita YTL ei missään tapauksessa suvaitse koetilanteessa esiintyvän. Esimerkiksi juomapullossani lukeva teksti "Prisma" pitää teipata, sillä voinhan käyttää tätä mainiota sanaa esseeni innoittajana ja vaikka kirjoittaa tutkielman toisen maailmansodan syntymissyistä. Eihän sillä psykologian kokeessa mitään tee mutta ei se YTL:ää kiinnosta, kaikki teksti vittuun ja ne fossiilit saavat tyytyväisinä myhäillä tätä aukotonta logiikkaansa. Nopeasti olinkin valmis teippauksissani ja astelin puoliunessa salin ovelle jossa opettajat ilmoittivat minun saapuneen viime tinkaan. Enhän minä sitä tiennyt tietenkään. Astellessani omalle paikalleni opo vielä hymisi jotain että yritti kyllä soittaa mutta numeroni ei ollut toiminnassa, sillä koululla oli käytössään vain vanha numeroni. Noh eipä sille voinut enää mitään mutta olin sentään kerennyt ajoissa paikalle! Olo oli kuin Boltilla 100 metrin ennätysajan jälkeen, sen verran kovas olin paikalle juosten paahtanut. Istuin pöytäni ääreen ja siinä samassa ilmoitetaan että koe on alkanut. Ensimmäisen 10 minuutin aikana mietin vain mielessäni että vartti sitten nukuin tyytyväisenä omassa sängyssäni ja nyt istun salissa kirjoittamassa illalla päähäni pakottamia termejä essee muodossa. Ryhdyinkin välittömästi hommiin ja kuinkas ollakaan, ensimmäistä esseetä kirjottaessani huomaan, kuinka veripisarat tipahtelevat tekstini päälle. Kyllä, nenästäni ryhtyi valumaan verta yhtä sutjakkaasti kuin Niagaran putouksilla. Äkkiä nenäliina nenän eteen mutta ensimmäisen esseen kaksi kappaletta olivat mennyttä. Tästä lannistumatta ryhdyn kuitenkin kopioimaan tekstiäni uudelle paperille ja homma lähti käyntiin. Jonkin ajan kuluttua verentulo lakkasi ja nousin ylös penkistäni ilmaistakseni haluni päästä vessaan putsaamaan veren sotkemia kasvojani. Opettaja antoikin luvan ja ovelle saapuessani kysyy "Tuleeko verta nenästä?" ilmeisesti sen takia, että naamani muistutti sodassa kaatuneen sotilaan ruhjomis kasvoja ja nenässäni aivan järjettömän suuri paperitukko. Siinä väsymyksessäni latasin naamani täydelliseen "YOU DON'T SAY"-ilmeeseen ja vastasin vain että "Kyllä!" vaikka mieleni teki sanoa että ei vaan kuukautiset sattuivat vain alkamaan vähän väärästä päästä. Vessassa sitten putsasib itseni niin mallikelpoisesti kuin pimeässä vessassa vain saattoi ja palasin työstämään kirjoituksiani. Ja tekstiä alkoi ilmestymään paperille kuin itsestään. Hyvä niin, saatoin vain antaa kynän viedä.

Neljän ja puolen tunnin kirjoittamisen jälkeen olin saanut työrupeamani päätökseen. Esseet olivat valmiit ja tekstiä oli tullut 25 sivun verran ja ranteeni huusi hoosiannaa. Sellaista kidutusta en toivoisi edes pahimmille vihamiehilleni jos niitä olisi. Poistuin kuitenkim salista kohtuullisen tyytyväisin mielin ja lähdin kotia kohti. Kotona ryhdyin saman tien lepuuttamaan rannettani arvolleen sopivan harrastuksen parissa. Kyllä. FIFAn peluu oli jälleen päässyt valloilleen ja samoin Black Opsin. Monen tunnin vääntämisen jälkeen koitti ilta ja peli, jossa Bayern kohtasi kotonaan Arsenalin. Avausottelu näiden kahden välillä oli päätynyt suosikkijoukkueeni Bayernin syvereeniin 1-3 vierasvoittoon joten kotiottelusta odotin Bayernin juhlaa. Mutta sitä ei tullutkaan. Arsenal iskee salamamaalin Giroudin voimin ja peli 0-1 Arsenalille. Mietin vain että kyllä se siitä, pientä kohmeisuutta vain näin alkajaisiksi ja kohta peli olisi jo tasan. Ensimmäinen puolisika kului yllätyävän verkkaisesti ja Arsenal säilytti johtonsa sinnikkäästi. Tässä vaiheessa päätin ryhtyä pelaamaan FIFAa onlinessä Bayernilla alitajunnassani kuvitelma, että voittaessni Bayernillä siellä niiden peli paranee myös oikealla kentällä. Ei se tietenkään mennyt niin. Samalla kun onlinessa nöyryytin kanssapelaajiani 3-0 per peli (koska vastustajat saivat kokea murskaavaa ylivoimaani) niin he tyypillisesti ja Realilleen uskollisesti nk. rage quittasivat kerta toisensa jälkeen. Siinä samalla Arsenal iski toistamiseen. 0-2 ja sydämeni pomppasi kurkkuun. Tämä tulos riittäisi Bayernille puolivälieriin mutta karma oli sen jo niin usein todistanut että se on minua vadtaan ja ryhdyin pelkäämään pahinta. Onnekseni Bayern kuitenkin säilytti nämä lukemat ja eteni Mestareiden liigassa jatkoon. Oloni oli huojentunut ja helpottunut. Tällaisen päivän päätteeksi lopputulos oli musiikkia korvilleni ja alastomuutta silmilleni. Tärkein oli kuitenkin toteutunut eli Bayernin jatkopaikka. Ja onneksi näin.

Keskiviikoksi kuitenkin turhan paljon jännitettäv joten toivon että tämän kaltaiset tapahtumat eivät jää rutiineiksi. Ensi kerralla kaikki ei välttämättä menekään yhtä nappiin. Nyt parit headquartersit ja tutimaan. Kuullaan taas!

Parin viikon takainen työpäiväni

Ajattelin tässä aikani kuluksi kertoa erään lauantaityöpäiväni tapahtumista. Tapahtumat ovat tosia ja en suosittele kenenkään kokeilevan kokemaani vapaaehtoisesti!

Perjantaina oli ilta venähtänyt idän hupiklubilla Fantasy Clubissa - jota myös kodiksi kutsutaan - hieman pitkäksi. Kotiin siinä kahden kolmen maissa mukavissa nousuissa ja suoraan sänkyyn ränkyttämään parit jo niin tutuksi tulleet yöfifat pärisevissä merkeissä. No turpaanhan niissä tuli kun ei siinä kunnossa pysyisi edes oma mulkku kädessä saatika sitten ohjain ja kahden ja puolen pelin jälkeen päätin luovuttaa ja ryhtyä nukkumaan. Vaikka olinkin tuhdin oloisessa humalatilassa niin matti ei vaan millään tullut kyläilemään, liekö itsekin ollut turhan pitkään viihteellä ja unohtanut minut tykkänään valvomaan omiin oloihini. Siinä sängyssä maatessa kelailin päivän tapahtumia mielessäni mm. aikaisemmin päivällä ystävälleni FIFAn parissa menettämiäni rahoja ja pusseja, joita itku kurkussa maksoin happamin katsein ja katsoin halveksuen kun kehtasi iskeä pussit vielä huuleen katsovien silmieni edessä. Pelasimme vielä parit hupipelit kunnes tuli aiks lähteä tuttavallisesti kutsuttuun fantsuun viettämään iltaa. Ilta kuluikin happy hourin antimeista nauttien ja skeidaa jauhaten kunnes koitti kotiinlähdön aika. Sitten voidaankin palata tähän tilanteeseen jossa matti oli kirjaimellisesti lomalla ja jättänyt minut täysin oman onneni nojaan. Siinä sängyssä pyöriessä mietin vain edessä siintävää lauantaityöpäivää tutun turvallisessa messukeskuksessa ja kuinka aamulla katkerana nousisin sängystä palvelemaan iloisesti asiakaspalveluhymyäni ja -ääntä käyttäen spataluskaa puhuvia venäläisiä sekä eläkeläisiä jotka eivät erota omaa takkiaan kun se tuodaan nenän eteen. Lopulta sain väkisin väännettyä itseni uneen kuuden maissa kun herätys oli sentään "vasta" kello 07.05, koska viisi minuuttia on kuitenkin aina se viisi minuuttia.

Tunnin makoisten yöunien jälkeen heräsin jyskyttävään herätyskellon ääneen ja nousin sängystä raskaammin kuin elämänsä kyytiä viime yönä saanut maksullinen miesseuralainen ronskin mutta hellän Güntherin vierestä. Aamutarpeet aluilleen ja aamiainen mukaan bussiin jotta en varmasti myöhästyisi, olihan kello jo lähentelemässä puolta kahdeksaa ja bussi 58 olisi metroasemalla jo kymmenen minuutin päästä. Täydellisessä aamukoomassa kasasin mukaani eväät ja täytin ED-pullon vedellä jonka onnekseni löysin huoneestani. Sen enempää tarkistamatta lähdin talsimasn kohti pysäkkiä silmieni hädin tuskin olleen auki ja tunsin, kuinka jyskyttävä darrapäänsärky ryhtyi ottamaan valtaansa viattoman puhdasmielisiä aivojani. Pysäkille saapuessa bussi tulikin ajallaan ja istahdin vankasti bussin takaosaan ikkunapaikalle, kuulokkeet korville ja tuttua technorämpytystä päälle. Ja koska kyseessä on kuitenkin kohtuullisen pitkä bussimatka päätin iskeä piristykseksi parit pärisevät nikotiinituotteet ylähuuleen ja nauttia edes jostain sen hirvittävän aamuherätyksen jälkeen. Matka taittuikin sutjakkaasti ja pian olinkin jo Pasilassa. Astuin ulos bussista ja lähdin määrätietoisesti kulkemaan kohti messuaukiota. Matkan loppuvaiheessa alkoi olo heikentyä entisestään ja päätin heittää huulestani pois jo pahasti valumaan päässeet pussukat. Maku suussa oli sanoinkuvailemattoman kauhea (darra+frosted+röyhtäyksen mukana illan shottien aromi) ja päätin ottaa virkistävää huikkaa kotona täyttämästäni vesipullosta (LUE: ED-pullosta). Astuin Pasilan portaille ja otin reilun kulauksen sillä halusin eroon tuosta kuvottavasta oksennukseen verrattavissa olevasta mausta mutta helpotuksen sijaan maku vain voimistui entisestään. Siinä samalla tunnen, kuinka suuhuni kulkeutuu tutun oloinen pussi, joka oli samaa tavaraa jota juuri heitin sieltä pois. Samalla sekunnilla tajusin, että "ystäväni" oli heittänyt omat käytetyt pussinsa tähän ED-pulloon josta kuvittelin ottavani virkistävää kulausta ja oksennusrefleksi aloitti toimintansa välittömästi. Sillä hetkellä kun laatta alkoi lentämään kauniissa puolikaaressa portaikkoa kohti onnistun vielä liukastumaan ja liukumaan portaat kokonaan alas oksentaen samalla koko matkan liukuessani alas. Portaiden alapäässä nousen lievästi sanoen huojuvin askelin ja miettien mielessäni että "Mitäköhän vittua juuri tapahtui" oksennusrefleksin yhä jatkuessa vaikka mitään ei enää tullut ulos. Nostan katseeni ylös vain vaivoin ja huomaan kuinka kadun toisella puolella oleva naishenkilö katsoo minua kuin Sörnäisen alkoholisoitunutta keski-iläistä fabua ja halveksivasti suuntaa päinvastaiseen suuntaan. Ja eikös juuri sillä hetkellä ohi viiletä myös spora jonka muutamat matkustajat tuijottavat suu auki minua ja kauhistelevat ikkunasta nähtyä tapahtumaa. Oloni oli suoraan sanottuna aivan perseestä. Tästä kuitenkaan lannistumatta suuntasin messukeskuksen huoltotubbeliin kohti työntekijöiden sisäänkäyntiä ja vatsani heitti kuperkeikkaa aivan kuin olisin nauttinut Linnanmäen hampurilaisaterian tuplana ja lähtenyt suoraan kokeilemaan Kieputinta. Saavuttuani sisäänkirjautumispisteelle kello 8.02 työnantajani katsoo minua hyvin hämmentyneenä ja kyselee vointiani vastatessani vastahakoisesti että oloni on mitä mainioin. Ja sitten kuulen ne sanat. "Miksi muuten tulit jo tähän aikaan töihin, vuorosi alkaa vasta kahden tunnin kuluttua?". Ja kyllä, voitte vain kuvitella ilmeeni sillä hetkellä. Pieni virne kasvoillani totesin että ainakin tällä kertaa olen ajoissa ja suuntasin kohti narikkaani. Ja kaksi tuntia palkatonta istumista paikan päällä olon ollessa kuin merisairaalla merikarhulla Japaninmerellä sai miettimään karman todellista luonnetta. Jos karma on todella olemassa niin sillä näyttäisi olevan jotain hyvinkin henkilökohtaista minua vastaan. No, virheistä oppii kuten sanotaan!

Varsin varteenotettava vaihtoehto viikonloppujen viettoon!

Viikonloppu, tuo supisuomalaisten perinteinen viikon kohokohta, jonka odottaminen alkaa jo maanantaista. Ja että miksikö? Sana "viikonloppu" herättää teissä suomalaisissa jo perintötekijöiden vuoksi ajatuksen että tarkoituksena on vetää suoraan sanottuna perseet olalle. Oli takana sitten hyvä tai huono viikko arkiaskareiden parissa niin lopputulos on aina sama. Pää sekaisin ja juodaan joko vitutuksen tai sen kunniaksi ettei vituta niin vähintään se parisenkymmentä kuppia märkää milloin missäkin muodossa. Kuplivaa tai lasolia, kaikki menee mikä pärisee. Suomalaisella sisulla menee virolainen viinakin kuin vettä vaan kurkusta alas varsin tahdikkaasti!

Tästä päästäänkin oman viikonloppuni viettoon joka sujui näissä perinteisissä merkeissä. Perjantaina aamulla herätessä rankka kuntosalikeikka amispuntin merkeissä (penkki, haukat, vatsat). Kuka helvetin vatipää on keksinyt jalat? Eihän niitä hullukaan treenaa salilla. Jalat on tehty kävelemistä varten ja kävelymatka lähisiwalle hakemaan halpaa mutta maukasta maitorahkaa salin päätteeksi saa luvan toimia jalkojeni treeniohjelmana kunnes keksin jotain hyödyllisempää käyttöä niiden ohelle. Kaupasta sitten takaisin kotiin ja maukas ateria tulille, mahdollisimman paljon lihaa sun muuta proteiinipitoista murkinaa niin johan kehtaa tästäkin rungosta veistää jopa patsaan. Ehkä kaksikin. Toinen marmorista ja toinen kullasta. Köyhät kyykkyyn näin hallitusta mukaillen. Aterian jälkeen runsas ruokalepo via FIFA. Tuo jumalan lahja meille futaajille jotka valmentaja vaihtoi aina kentälle tultaessa kärkeen jotta ei aiheuta tuhoa muulle joukkueelle. Kaikki pelaa kuten sanotaan! Puolustuksekseni on kyllä sanottava että onneksi virtuaalitodellisuudessa pallo on kuin osa minua ja homma skulaa. Tosin ei aina. Ja nyt oli se hetki niistä kerroista kun sai ääneen huudahdella "Miten vitussa noin paska pelaaja johtaa mua 2-0!??" tilastojen puhuessa karua kieltään siitä miten posessionilla ja vedoilla ei pelejä voiteta vaan niillä maaleilla. Tästä vittuuntuneena sitten päätin suomalaista perinnettä vaalien lähteä uudestaan kauppaan ostamaan tuota palautusjuomista parhainta eli alkoholia. Jospa peli lähtisi sen jälkeen rullaamaan. Kamat kasaan ja koiran kanssa alepalle jotta sekä koira että jalkani saavat arvolleen sopivan lenkin. Kaupasta kassiin halvimmat mahdolliset "märät" ja kassalle, jossa nuori naikkonen odotti vesi kielellä  kysymään ties kuinka monennen kerran papereita ikäni varmistaakseen. Niin, miksikäs ei kysyisi, olenhan voinut kehitellä nuorennuseliksiirin ja nuorentua sen pari vuotta edelliskerrasta. Kuuluisa ruotsin passini esille ja myyjä katsoo halveksivasti kohtaa jossa lukee pituuteni. Kyllä. Ruotsin passeissa lukee myös pituus. Ja koska passi on kahdeksan vuotta vanha, niin siinä ilmoitetaan pituudekseni korvia huumaavat 152 senttimetriä. Ja taas joudun selittelemään että miten olen voinut kasvaa kahdeksassa vitun vuodessa sen 36 senttiä. Ontuva selitykseni meni kuitenkin läpi ja jumalten juomat pääsivät kotiin. Onneksi. Iltaan oli vielä aikaa saavuttuani kotiin joten päätin ajankuluksi vääntää Black Opsia kunnes koittaisi FIFAn peluun rankka mutta palkitseva Road to Division One kilpailu. Black Opsissa monen monituiset voitetut hardcore headquartersit KD rationin näyttäessä lähes kahta per kierros ja hyvin fiiliksin vaihdoin konsolini sisälle sen iltojeni kohokohdan ja viikonloppujeni ajanvietteen eli FIFAn. Ilta oli tullut ja oli aika ryhtyä kittaamaan kohti pärinää. Pari ensimmäistä peliä menikin yllättävän nopeasti ja voitothan niistä irtosi melko selvänumeroisestikin. Tulo eteen ratkaiseva ottelu joka määräisi sen, että onnistunko jälleen nappaamaan tuon himoitun ykkösdivarin tittelin. Oluset olivat kahta lukuunottamatta kitattu kurkusta ja oli aika pistää tuo pärinänlaukaisija huuleen. Nimittäin Odensin tuoma välitön hyvä ja huoleton olo. Sen turvin olin jo valmistautumassa juhlimaan uutta titteliäni Online Seasonsien parissa. Taustalle soimaan Cazzette - Beam me up ja mörkö vintille. Huikka koffista ja Bayern München oli saanut vastaansa tuon online jengeistä helvetillisimmän eli Realin. Tästä kuitenkaan välittämättä ryhdyin pärinän voimin määrätietoisesti myllyttämään vastustajan kivikovaa alakertaa aina Casillaksesta Ramosiin, mutta kerta toisensa jälkeen Kroosin ja kumppaneiden vedot kilpistyivät tämän pelaajamuureihin. Läpiajosta Robben onnistui osumaan tolppaan, joka sikäli on minusta kunnioitettava suoritus sillä onhan tolppaan vaikeampi osua kuin maalikehikoiden sisälle. Schweinsteigerilla pamautin ylärimaan hetkeä myöhemmin ja siinä vaiheessa ymmärsin karmalla olevan jotain henkilökohtaista minua vastaan. Puoliaika loppuikin kovin äkkiä tilastojen näytäessä puhdasta nollaa vastustajan vetosarakkeessa omani ollessa kaksinumeroinen. Tästä lannistumatta toiseen puoliaikaan luottavaisella asenteella että "Kyllä se siitä vielä tulee kunhan vaan pelaan omaa peliä" mutta olin väärässä. Tilanne tilanteelta onnistuin tuhlaamaan varmat maalipaikat sivurajoiksi ja ilmassa oli tuskastumisen merkkejä. 80 min pelattu ja pamautan neljännen kerran maalikehikkoon tällä kertaa Gomezin yrittäessä ratkaisua. Lisäajalla onnistun vielä saamaan kulmapotkun mutta vituiksihan sekin meni. Ja sitten tulee se karman kosto. Maalipotkusta Casillaksen avaus kimpoaa Danten päästä suoraan Ronaldolle jonka järjetön Sprint Speed ylittää puolustajieni vastaavan moninkertaisesti. Pari pitkää eteen Ronaldolla ja veto suoraan maaliin. 1-0. 90 min. Olin lyöty ja täysin lamaantunut. Aloituksesta tuomari viheltää pelin suoraan poikki ja ottelu oli päättynyt. Olo oli kuin kendofaneilla Torinon lätkäfinaalin jälkeen. Niin paljon parempi mutta silti tappio. Pokaali jäi 2 pisteen päähän. Jälleen kerran. Johan tässä alkaa raavaampikin mies herkistyä tällaisen jatkuvan alisuorittamisen seurauksena. Pettyneenä suljin konsolin raivoisasti huutaen jotain siansaksan ja mongolian sekoitusta ja ohjain sai kärsiä omalta osaltaan. Vitutus vain kasvoi kun mietin lauantaina 9.30-18.30 siintävää työvuoroa messukeskuksessa. Menin sänkyyn ja tuuditin itseni uneen Hannes Hauskan sanoin "Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä." . Tälläistä perjantaina.

Huomenna odottaa äidinkielen esseevastaus johon tämä teksti oli mitä oivallisinta harjoitusta. Ehkä se sitten sujuisi. Lisää viikonlopustani tuonnempana. No drama live like llama. Tsau.

Llama life

Tässä se on. Blogi, jonka avulla tuon julki mielessäni moralisoituja ajatuksia elämästä sekä henkilökohtaisia mietteitä asioista, joilla ei yksinkertaisesti ole mitään painoarvoa. Suosittelen seuraamaan sillä blogin otsikko ei viesti kovinkaan vakavamielisestä kirjoittamisesta!