Tulin ulos kaapista - kirjaimellisesti.

No niin, pitkästä aikaa tekstiä tännekin suuntaan. Kirjoitukset ovat siis ohitse ja huolimatta ilmeisen heikosta panostuksestani arvosanat lähentelevät edes joten kuten keskitasoa mikä olikin päätavoitteeni. Valitettavasti kun olen tottunut menemään sieltä missä aita on matalin. Se yleensä kostautuukin jossain vaiheessa, sen jos jotain olen oppinut eläessäni tällä tavoin jo pidemmän aikaan. Mutta niin, kirjoitukset loppuivat jo maanantaina omalta osaltani ja edessä oli loma! Terveystiedon sain kirjoitettua jo syksyllä M arvosanalla joten edes siihen ei ollut syytä hakea korotusta perjantaina. Maanantain ruotsin kirjoituksen tuloksia pitää hieman jännittää, sillä vastauksia katsoessani läpipääsy tulee olemaan suoranainen ihme, sen verran näytti "lotto"rivini erilaiselta YTL:än vastaavaan. Maanantai ja tiistai kuluivatkin arkisissa merkeissä ja jo aiemmin olin päättänyt lähteä viihteelle Amarilloon keskiviikon nk. karkkipäivänä, jolloin jopa kaltaisellani opiskelijalla on varaa ottaa hieman useampi kuppi alkomahoolia. Keskiviikko koittikin kovin äkkiä ja iltaa varten ystäväni Tuure toi aloittelujuomiksi useammat mallasjuomat, tarkoituksena aloitella FIFAn ja hyvän seuran parissa ja siirtyä siitä sitten jonottamaan sisään tuohon keskustan ei nyt aivan yökerhoon mutta kuitenkin sitä vastaavaan illanviettopaikkaan. Siinä otin pari kertaa aloittelujen aikana turpaan FIFAssa tältä ystävältäni hieman yllättäen, sillä jo pidemmän aikaa on Tuure saanut olla se ottava osapuoli otteluissamme. No kerrankin toistepäin! Siinä aikamme pelattuamme saapui myös uljas Landbon soturi Matias seuraan ja päätimme valmistautua lähtemään kohti keskustan yöelämää. Matka sujuikin kaavojen mukaan ja päätimme vielä nostaa rahaa ennen jonoon asettumista, sillä jonoa näytti olevan tuskin lainkaan. Tämä herätti vähän kummastelua keskuudessamme, sillä olihan monella loppuneet kirjoitukset jo viimeistään matematiikan ylppäreihin jotka sattuivat samalle päivälle kuin tämä tunnettu rillon karkkipäivä! Nostimme rahat ja siirryimme sisäänpääsyä kohti ja kuinkas ollakaan, jono olikin lähtenyt kulmalta toiseen suuntaan ja tämän vuoksi olimme nähneet vain pari ensimmäistä  jonossa seisojaa. Koko jono olikin useamman kymmenen metrin mittainen ja jälkiviisaana Tuure totesi olleen jälleen oikeassa että lähdimme paikan päälle liian myöhään. Onneksemme pääsimme kuitenkin jonon keskivaiheille odottelemaan sisäänpääsyä ja ryhdyimme litkimään viimeisiä juomiamme. Tästä huolimatta jonotimme toista kymmentä minuuttia ennen sisäänpääsyä ja armoton virtsauksen tarve vain lisäsi odotuksen tunnetta. Lopulta pääsimme pokejen luokse ja ojensin passini mahdollisimman nopeasti jotta pääsisin sisälle hoitamaan tarpeitani. Mutta miten kävikään. Pole katselee lappuja pitkään ja hartaasti ja totean siihen että se on Ruotsin passi, jos häiritsee. Poke toteaa vain että "Näinhän se on, mutta se ei ole voimassa joten et pääse sisälle." Siinä sitten yritin näyttää kaikkia mahdollisia korttejani mutta missään muussa en omista kuvaa joten sisäänpääsy jäi omalta osaltani vain haaveeksi. Tuure ja Matias sen sijaan pääsivät muitta mutkitta sisälle ja pahoittelivat kohtaloani joka näytti baari-illan sijaan muuttuvan surutta FIFA-illaksi. Siinä lähdin sitten painamaan pois jonosta ja juuri ennen minua jonottanut saman kohtalon kokenut mieshenkilö kysyy "NOH LÄHDETÄÄNKÖS SITTEN MUUALLE?" johon vastaan vain että ehkä joku toinen kerta, kaveri kun vaikutti odottavan muutakin kuin baariseuraa minua katsoessaan. Tieni vei sitten takaisin kotiin ja konsolin ääreen, sillä karma haluaa ilmeisesti minun ja PlayStationin pysyvän erityisen intiimissä suhteessa. Minkäs sille voi, onnekseni suhde on ainakin toimiva. En kuitenkaan lannistunut mönkään menneestä illasta, sillä muistin että perjantaina odottaisi huisin hurmaava ilta Juliuksen kotiluolassa, jossa olisi tarkoitus juhlistaa pienien kekkereiden merkeissä virallisesti päättyneitä kirjoituksia. Hymy huulilla painuin sänkyyn ja mietin, että perjantaina mennään sitten keskiviikko-illankin puolesta. Ja niin mentiinkin.

Torstai oli tavallinen välipäivä ja koitti perjantai, tuo antoisa ja varma viikonpäivä, jolloin tällä kertaa oli jopa illanviettopaikka tiedossa. Heräsin myöhään päivällä ja päätin käväistä hakemassa kaupasta koiraa ulkoiluttaessani parit aloittelujuomat, eli vanhat varmat 12. Kotona aloittelin siinä neljän maissa ja ajattelin että kahdeksan aikaan olen sitten jo partyissä. Miska soittikin että voi tulla hakemaan minut käytyään ensin syömässä ja olinkin Juliuksella jo kuuden aikoihin, sillä Miskan ärhäkkä Punto kiidätti meidät perille jo alta aikayksikön. Siellä pojat olivatkin jo ruuanlaittopuuhissa, sillä Jesse oli avokätisesti tarjonnut Tinolle kanapastan raaka-aineet sillä ehdolla, että Tino valmistaa tuon maittavan aterian. Kävi kuitenkin ilmi, että Tino ei tässä onnistunutkaan aivan käsikirjoitusten mukaisesti ja Jesse päivitteli kuinka kehtasi edes luottaa ateriansa Tinon käsiin. Pienistä alkukankeuksista huolimatta Tino sai valmistettua siömiin pistävästi kohtuu herkullisen aterian ja itse vain nautiskelin juomiani sopivan verkkaiseen tahtiin jotta seuraavana päivänä muistaisin juhlista jotakin. Pikku hiljaa porukkaa ryhtyikin valumaan paikalle ja sillä aikaa väänsimme kevyen 2 vs 2 FIFA-matsin alakertassa kokoonpanojen ollessa minä ja Miska vs Tino ja Jesse. Onnistuimmekin ottamaan niukan mutta makean 3-2 voitin ja FIFAn herroista ei ollutkaan enää epäselvyyttä. Sitten koittikin itselleni nk. blackoutti. Porukkaa tuli paikalle ja itse olin jo sen verran otellut että ajantajuni oli hämärtynyt hyvinkin syvälle mustaan sumuun. Muistikuvani ovat edelleenkin hyvin hatarat, joten suurin osa tästä eteenpäin tuleekin muiden suusta kuullun perusteella. Tämän vuoksi se onkin hyvä erotella eri kappaleeksi, väärinkäsitysten välttämiseksi.

Toimintani juhlissa oli vähintäänkin kyseenalaista. Juttua toki tuli mutta se ei ollut suoraan sanottuna positiivinen asia. Esimerkiksi tupakalla ollessani (en siis polta paitsi harvoin humalatilassa ollessani) olin sytyttänyt tupakan väärästä päästä ja todennut halveksivaan sävyyn että "Oon aina sanonu et rööki on iha perseest, kato ku eihä tää ees pärise!" muiden katsoessa kummaksuen toimintaani. Sain illan mittaa maistaa jopa tuota jumalten eliksiiriä eli Jack Danielsia, jonka maku on niin sanoin kuvaamatonta että aamulla herätessä varmasti muistaa mitä on ottanut. Pääsin jopa näyttämään gasellin kevyet tanssiliikkeeni olohuoneen lattialla, mitä nyt muutaman kerran kompastuin ja kaaduin maahan syvän humalatilani vuoksi. Tässä vaiheessa ryhtyivät muutkin jo olemaan huolissaan ei minusta vaan siitä, että minkälaista tuhoa saan aikaan jos jatkan samaan tahtiin. Tämän takia minut vietiinkin yläkertaan selviämään, sillä olin onnistunut rikkomaan jonkin näköisen lautasen ja sitä pidettiin viimeisenä tippana kohdallani. Onnekseni Janina kuitenkin sydämellsesti Helenan kehoituksesta juotti minulle vettä jotta pysyisin edes joten kuten pystyssä, mutta eihän sekään paljoa pelastanut. Minut vietiin yläkertaan ja vahdittiin, että pysyn siellä kunnes olen edes jonkin verran selvennyt. Mutta eihän siinä vaiheessa hullukaan pysy paikallaan! Tai jos pysyy, niin ei varmasti ole hiljaa ja sen sai todeta Tino joka kärsivällisestä pinnastaan huolimatta sai kuunnella päättömiä juttujani turhankin pitkään. Siinä sitten yritin heti ylösviennin jälkeen mennä takaisin alas mutta turhaan. Kaaduin suoraan portaissa ja selitys oli valmiina. Ei, ei se että omen humalassa vaan se, että portaat ovat niin liukkaat. Loogista, eikö vain? Ja näin minut vietiin takaisin ylös. Jossain vaiheessa iltaa sain kuitenkin päähäni, että minun ja Ohton pitää lähteä sieltä mutta syytä en ihme kyllä muista. No siinä sitten mietittiin miten päästään pois sillä kello luultavasti lähenteli kahta yöllä ja lopulta Eemeli suostui kyysäämään minut ja Ohton kotiin. Matka onkin hieman hämäränpeitossa syystä tai toisesta, mutta ilmeisesti omasta pyynnöstäni kävimme vielä McDonaldsin drive inillä. Ja kuinkas ollakaan olin maksun aikaan kadottanut rahani. Ja Eemeli parka joutui maksamaan tilaukseni, joista minulla ei ole suoraan sanottuna mitään muistikuvia. Siinä sitten heitimme Ohton Laajasaloon kotiinsa ja Eemeli lähti viemään minua kotiin Siilitielle. Kuullemma autosta noustessani huusin vielä jotain että Ohto etupenkille vaikka olimme tämän jo heittäneet?? Kotiin saavuinkin sitten onnekkaasti kohtuu hyvässä kunnossa ja astelin suoraan huoneeseeni, ihme kyllä ehjänä. Ja sitten katkeavat muistikuvat kokonaan.

Aamulla heräsin pahoinvoivana ja ihmettelin, miten ulkona on vielä niin pimeää, vaikka kello lähenteli luultavasti jo kymmentä ainakin. Siinä sitten koitin nousta ja kurottaa kättäni kohti puhelinta mutta huomaan sen osuvan oveen. Tästä syvästi hämmentyneenä työnnän oven auki ja ryömin ulos. Nousin ylös ja katsoin, missä olin yöni viettänyt. Olin huoneeni lattialla mutta en suinkaan noussur sängystä, vaan jostain helvetin syystä olin tullut ulos kaapista. Näin juuri, olin nukkunut yöni omassa kaapissa ja heittänyt kaikki rojut sängylleni ja lattialle. Siinä aamukoomassani tungin kaikki tavarat takaisin kaappiin ja menin täpötäynnä olevaan sänkyyn jatkamaan uniani, tosin lievästä sanoen vitun hämmentyneenä tapahtuneesta. Uudemman kerran herätessäni mietinkin, että kuka vitun visionääri saa kännissä päähänsä repiä tavarat kaapista ulos ja asettua sinne nukkumaan sängyn sijaan? No tällaista tällä kertaa, ehkä ensi kerralla muistankin tapahtumista enemmän. Tai kuka tietää, ehkä yllätänkin itseni heräämällä vaihtelun vuoksi vaikka pesukoneesta? 

Ensi kertaan sitten vaan taas!

Division One - Completed!

Vihdoin tuli viikonloppu uudestaan ja perjantai alkoikin englannin YO-kokeen parissa, joka meni sormituntumalta mallikkaasti mutta tarkistusten koittaessa huomasin olleeni turhan optimistinen onnistumiseni suhteen. Noh tästä kuitenkaan lannistumatta päätin kokeen suorittamisen kunniaksi napsia parit pärisevät ja viettää iltani voisin sanoa melkein ansaitusti FIFAn parissa huolimatta suhteellisen heikosta motivaatiostani kirjoitusten suhteen... Mutta sitä ennen hieman englannin kirjoitusteni alusta!

Edelliseen kokeeseen olin siis saapunut vain pari minuuttia ennen h-hetkeä ja tästä viisastuneena meninkin itselleni normaalimpaan aikaan nukkumaan (siinä kahdentoista ja yhden välillä). Aamuksi olin asettanut jälleen useamman herätyksen jotta en vahingossakaan toistaisi edelliskerran erhettä. Ja tämä auttoikin. Heräsin hyvissä ajoin ja onnistuinkin ottamaan kaiken tarvittavan mukaan ja jopa saapumaan paikalle jo 8.15. Koetta suorittavat toverini olivat ilmeisesti ottaneet virheeni hyvinkin muistiinsa, sillä vaikka saavuin paikalle 45 minuuttia ennen kokeen alkua olivat he jo aikeissa soittaa ja suorittaa päivän hyvän teon soittamalla minut hereille mutta heidän yllätyksekseen olinkin osannut herättää itse itseni (mikä lienee hyvä merkki 18-vuotiaalta?). Näin pääsin jopa turisemaan ennen kokeen aloittamista muunmuassa siitä, miten muut olivat kokeeseen valmistautuneet ja teippaamaan tekstejäni minulle sopivan verkkaisesti. Siinä kuunnellessani muiden huikeita tuntimääriä kokeeseen valmistautumisen parissa aloin tuntea itseni kohtuullisen säälittäväksi yksilöksi. Siitä kuitenkaan lannistumatta teippasin viimeisetkin evästarvikkeeni ja avasin rahkapurkin valmiiksi, jotta sitä ei tarvitsisi aivan täysin tunkea täyteen teippiä. Tämän kuvittelin oikeaksi neronleimaukseksi, sillä olinhan tuolla tempauksella saavuttanut huiman kahden minuutin lisäajan, jottai ei kokeessa tarvitse ryhtyä kiskomaan teippejä irti sieltä sun täältä. Siinä sitten odottelimme kun rehtori lausui nimiä yksitellen saliin ja aamukoomassani kuuloaistin oli hieman verkkaisella tuulella. Kuulin mukamas nimeni ja lähdin saliin väärään aikaan. Huomasin sen vasta asettuessani istumaan kun pulpetissa lukikin omani sijaan jotain ihan muuta ja nöyränä palasin takaisin salin ulkopuolelle rehtorin katsoessa halveksien keskittymistäni kyseisessä tilanteessa. Siinä sitten seisoin oven edessä avoin rahkapurkki kädessä ja muut opiskelijat hieman naurahtaen katselivat toimintaani. Yritin esittää mahdollisimman huomaamatonta mutta eihän se tietenkään onnistunut. Olin aivan liian syvällä koomassa onnistuakseni siinä mutta jossain sentään onnistuin. Onnistuin nimittäin pudottamaan avoimen rahkapurkkini lattialle muiden eväideni uskollisella säestyksellä. Rahka levisi lattialle kuin ripuli pönttöön kahden viikon ulkomaan matkan jälkeen ja koko konkkaronkka kääntyi tuijottamaan entistäkin intensiivisemmin. Siinä sitten hymyilin ja koitin esittää että tilanne oli minun kohdaltani täysin harkittu ja ei suinkaan vahinko, missä ei olisi tietenkään mitään järkeä. Rehtori tiuskaisi tässä vaiheessa hyvinkin äkäiseen sävyyn ja käski nopeasti noutamaan paperia siivotakseni aiheuttamani sotkun ennen kuin tulisi oikeasti minun vuoroni astua saliin. Lähdinpäs siitä sitten hakemaan paperia ja sainkin suurimman osan siivottua ennen vuoroani istua piinapenkkiin. Istuin sitten paikalleni ja ryhdyin kuuntelemaan englanninopettajan viimeisiä vinkkejä jotta suorituksistamme tulisi mahdollisimman onnistuneita. Lopulta ryhdyimme täyttämään tavanomaisia kokelaan numeroita sun muita ja siinä vaiheessa huomasin, että ainut lyijytäytekynäni jonka olin ottanut mukaan oli eväitä pudottaessani mennyt rikki ja lyijy ei suostunut tulemaan ulos vaikka kuinka yritin. Siinä sitten meinasin nousta paikoiltani ja huutaa jotain mahdollisimman kauhean kuuloista ulinaa (kuten vaikka saksaa, miettikääpä vaikka sanoja "HITSZELSPERGER" tai "SCHWEINSTEIGER" tai "SCHAADE!", ihanan kuuloisia sanoja tarpeeksi vihaisena huutaessa, melkein suomen "PERKELE!" sanaan verrattavissa vaikka tarkoitusperä onkin täysin erilainen) ilmaistaksen tuskani. Sain kuitenkin vain vängättyä kasvoilleni tuskallisen tuskanhymyn ja vilkuilin ympärilleni jos vaikka joku sattuisi sen huomamaan. Ja onnekseni huomasi, sillä osoittaessani kynääni sain lainaan lähes tulkoon yhtä hyvän kynän minkä olin juuri menettänyt tuossa valitettavassa kommelluksessa ennen saliin astumista. Rehtori piti vielä palopuheen ennen kuin laski meidät kokeemme pariin ja aloitimme kokeen suorittamisen. Kolmen ja puolen tunnin kuluttua tunsin antaneeni kaikkeni ja poistuin kokeesta melko positiivisin ajatuksin. Oli aika valmistautua viikonloppuun jälleen kerran.

Perjantai sujui aika lailla samoissa merkeissä viime viikon perjantaihin verrattaessa. FIFAa, jota darrainen laivaystäväni tuli vääntämään sulattaessaan darraansa ja hieman The Inbetweenersiä, jonka väsyneille lohkaisuille nauroimme turhankin railakkaasti. Siinä sitten nukahdimme hetkeksi ja illan koittaessa suuntasin kauppaan ystäväni lähtiessä vielä kotiin potemaan olotilaansa. Kotiin tullessa vietin iltani pelaillen ja naamakirjaa selaillen tuttuun tapaan ja ryhdyin nukkumaan vasta siinä neljän aikoihin, kuten tavallista kaltaiselleni opiskelijalle.

Lauantaina onnistuinkin kiskomaan itseni sängystä vasta kahden maissa ja pystyin vain toteamaan, kuinka vähäisetkin vapaapäiväni onnistun tuhlaamaan nukkuen. Rutiini oli sama kuin edellispäivänä. Useammat FIFA pelit fantasiajengein offline tilassa jengiläisten (pilkunnussijoille: entisten jengiläisten) kanssa kunnes lopulta tuli aika käyttää aina yhtä ihana koira ulkona. Kaupan kautta kotiin ja Online Seasonsit käyntiin. Olinkin edellisiltana onnistunut nostamaan itseni takaisin ylimpään divariin ja tämän illan päämääräni olikin selvä: tuon tittelin nappaaminen vihdoin ja viimein. Luotin tuttuun ja turvalliseen tapaan Bayerniin ja sen tappaviin kulmahampaisiin (Robben ja Ribery, jotka Robberynäkin tunnetaan) sekä unohtamatta kentän testostereonipitoisinta ja kuuminta kollia porno Mario Gomezia. Pelit menivätkin mallikkaasti ja Gomez oli täysin pitelemätön niin vastaan tulleille Real runkkareille kuin muillekin vastaaville. Hattutemppu tällä Porno-Mariolla toisensa perään pakotti vastustajat sammuttamaan konsolinsa ennen täyttä aikaa ja oloni olikin suuremmissa sfääreissä kuin normaalisti. Parhaiten sitä ehkä kuvailee se, että egoni oli samoissa maailmoissa sen muurahaisen kanssa, joka ui Thames-jokea pitkin selkää kyrpä pystyssä ja sillan tullessa kohdalle huusi: silta ylös tai kohta kolahtaa! Tuon metaforan turvin uskon teidän sisäistän voittamattomuuteni tunteen. Koittikin ratkaisupelin aika ja olin täysin varma, että tänään, tänään on se päivä jolloin hetkeni on koittanut. Vastaan tulikin yllätys yllätys, Real ja itsevarmuuteni koki olonsa uhatuksi. Siitä huolimatta päätin uhmata karmaani ja päätin pelata. Ottelu alkoikin hyvin. Rankka paine ja vetoja tiuhaan tahtiin kohti Casillasta odottaen sitä tunnettua riparia jonka Gomez laittaa aina sisään. JA, se tuotti tulosta! Peliä takana 18 minuuttia ja Gomezin vedon kilpistyttyä Casillakseen käy tuo ihana saksalainen mies nimeltään Schweinsteiger laittamassa pallon verkon perukoille. Matsia kuluu jälleen jokunen minuutti ja pallo on uudestaan maalissa! Tällä kertaa onnistujana tuo Sveitsin lahja maailmalle: Shaqiri. 2-0 ja olin jo valmis juhlimaan voittoani. Koitti puoliaika ja vastustajan taktiikka "Pallo Ronaldolle ja tattia vispaamaan" ei ollut tuottanut ilmeisesti tulosta, sillä toiseen puoliaikaan hän vaihtoi kaikki kolme vaihtoaan. Se ei auttanut. Pelikello näytti 52 minuuttia ja siirryn 3-0 johtoon perinteisellä Robbenin "Leikkaus keskelle ja takakulmaan"-vedolla. Tämän imi vastustajastani viimeisetkin mehut. Pallo keskelle ja aloituksesta veto suoraan kohti maaliani. Epätoivoista, ellen jopa sanoisi. Ennen kuin pallo edes ylitti päätyrajan, tuli ruudulleni tuo tuttu ja mielihyvää aiheuttava ilmoitus. "Connection has been lost with your opponent. The match..." ja niin edelleen. SE, oli tapahtunut. Olin voittanut korkeimman divisioonan vihdoin ja viimein ja sen tunteen turvin päätin ryhtyä kirjoittamaan tätä maailmaa mullistavaa tapahtumaa blogiini. Iloni, on suunnaton. Mutta huomenna joudun taas palaamaan virtuaalitodellisuudestani tähän synkkään, opiskelijan kirjoja ja kokeita pursuavaan arkeen. Maanantaina odottaa kokeista viimeisin ja tuskallisin, eli ruotsin YO. Huolimatta ruotsalaisuudestani on sen läpi pääseminen lähes yhtä tulkoon yhtä suuren vaivan takana kuin FIFAssa divisioonan voitto. Mutta läpi on mentävä vaikka väkisin. Kaikkien Ruotsin sukulaisteni tähden en voi antaa itselleni anteeksi, jos en koetta läpäise kansalaisuudestani huolimatta. Yksi kaikkien, ja kaikki ruotsin puolesta! I morgon jag måste plugga, plugga och plugga.

Näihin sanoihin ja näihin tunnelmiin lopetan tekstini, vi ses!

Keskiviikko - kuumotusta kerrakseen

Koitti viikon keskiväli ja "huilaus"piste joka on silti kahden päivän päässä viikonlopusta. Tiistai iltana olin havahtunut siihen että kappas, psykologian YO-koe odotti keskiviikko aamuna kello yhdeksän. Päätinpäs siis vihdoin avata armaan kertauskirjani ja ryhtyä armotta pänttäämään edessä siintävään kuuden tunnin täysistuntoon (ja tarkoitan salissa istumista, en pöntöllä istuttavaa kuutta tuntia Aku Ankan parissa). Parissa tunnissa onnistuinkin sisäistämään kurssien asioita tehokkaammin kuin kahdella lukiokurssilla yhteensä ja tulkitsin sen johtuvan aivojeni ylivertaisesta plastisiteetti kyvystä sopeutua opiskelun rankkaan mutta tavallaan palkitsevaan maailmaan. Mind mapit täyttyivät kuin tyhjästä ja huomasin opiskelevani täysin flow-tilan pauloissa. Tavoitteeni on kuitenkin saavuttaa tuo himoittu ylioppilaslakki, joka symbolisoi sitä yleissivistyksen määrää jonka lukio meille täällä armaassa koti Suomessa tarjoaa. Siinä lukiessani Freudin psykoanalyysia kuitenkin tajusin, että jotta sisäistän oppimani asiat tarvittavan tehokkaasti on aivojeni annettava palautua mahdollisimman reiluilla yöunilla. Uni onkin erityisen tärkeää, jotta aivoni työstävät opiskellun materiaalin säilömuistiini ja pystyn esseitä kirjoittaessani vaivatta poimimaan oikeat termit tehtävänannon vaatimusten mukaisesti. Tästä johtuen meninkin arjestani poiketen nukkumaan jo 23.22, sillä usein nukkumaan menoaikani venyy miltei aamuyöhön asti. Playstationin kissanpentuilmeestä huolimatta sammutin valot ja asetin sen 5 herätystä kahdesta eri kellosta jotta varmasti heräisin ajoissa tuohon vaativaan YO-kokeen suorittamiseen. Laitoin pään tyynyyn ja mielessäni pyöri asioita aina sosiaalisesta psykologiasta Freudin ja kumppaneiden synnyinvuoteen mutta uni tulikin yllättävän nopeasti ja olin tyytyväinen omaan sen hetkiseen onnistumiseeni. Yöllä heräsin vielä noin kahden aikaa ja hymyillen tajusin, että minulla on vielä reippaasti aikaa nukkua ennen kokeeseen lähtöä. Ja näin ryhdyin nukkumaan.

Aamulla heräsin virkeän oloisena ja mietin, että jopas teki sopivan mittaiset yöunet terää ja heräsin jopa ennen herätyskellojen soittoa! Vilkaisin puhelinta ja järkyttin suuresti. Kello oli juuri vaihtunut 8.47 joten koe alkaisi 13 minuutin kuluttua. Ennen kuin edes tajusinkaan ponkaisin ylös sängystäni ja puin vaatteet ylleni ennätysaikaan 7.34 sekuntia ja ryhdyin lastaamaan eväitäni sekä kirjoitusvälineitäni kassiini. Kello 8.51 astuin ulos kotiovesta ja lähdin pinkomaan pää kolmantena jalkana kohti jo kuusi vuotta opinahjonani toiminutta Herttoniemen Yhteiskoulua. Matkan edetessä paransin juoksuani kuin sika juoksuaan ja saavuin kouluni aulaan kello 8.56 ja ryhdyin teippaamaan tekstejä, joita YTL ei missään tapauksessa suvaitse koetilanteessa esiintyvän. Esimerkiksi juomapullossani lukeva teksti "Prisma" pitää teipata, sillä voinhan käyttää tätä mainiota sanaa esseeni innoittajana ja vaikka kirjoittaa tutkielman toisen maailmansodan syntymissyistä. Eihän sillä psykologian kokeessa mitään tee mutta ei se YTL:ää kiinnosta, kaikki teksti vittuun ja ne fossiilit saavat tyytyväisinä myhäillä tätä aukotonta logiikkaansa. Nopeasti olinkin valmis teippauksissani ja astelin puoliunessa salin ovelle jossa opettajat ilmoittivat minun saapuneen viime tinkaan. Enhän minä sitä tiennyt tietenkään. Astellessani omalle paikalleni opo vielä hymisi jotain että yritti kyllä soittaa mutta numeroni ei ollut toiminnassa, sillä koululla oli käytössään vain vanha numeroni. Noh eipä sille voinut enää mitään mutta olin sentään kerennyt ajoissa paikalle! Olo oli kuin Boltilla 100 metrin ennätysajan jälkeen, sen verran kovas olin paikalle juosten paahtanut. Istuin pöytäni ääreen ja siinä samassa ilmoitetaan että koe on alkanut. Ensimmäisen 10 minuutin aikana mietin vain mielessäni että vartti sitten nukuin tyytyväisenä omassa sängyssäni ja nyt istun salissa kirjoittamassa illalla päähäni pakottamia termejä essee muodossa. Ryhdyinkin välittömästi hommiin ja kuinkas ollakaan, ensimmäistä esseetä kirjottaessani huomaan, kuinka veripisarat tipahtelevat tekstini päälle. Kyllä, nenästäni ryhtyi valumaan verta yhtä sutjakkaasti kuin Niagaran putouksilla. Äkkiä nenäliina nenän eteen mutta ensimmäisen esseen kaksi kappaletta olivat mennyttä. Tästä lannistumatta ryhdyn kuitenkin kopioimaan tekstiäni uudelle paperille ja homma lähti käyntiin. Jonkin ajan kuluttua verentulo lakkasi ja nousin ylös penkistäni ilmaistakseni haluni päästä vessaan putsaamaan veren sotkemia kasvojani. Opettaja antoikin luvan ja ovelle saapuessani kysyy "Tuleeko verta nenästä?" ilmeisesti sen takia, että naamani muistutti sodassa kaatuneen sotilaan ruhjomis kasvoja ja nenässäni aivan järjettömän suuri paperitukko. Siinä väsymyksessäni latasin naamani täydelliseen "YOU DON'T SAY"-ilmeeseen ja vastasin vain että "Kyllä!" vaikka mieleni teki sanoa että ei vaan kuukautiset sattuivat vain alkamaan vähän väärästä päästä. Vessassa sitten putsasib itseni niin mallikelpoisesti kuin pimeässä vessassa vain saattoi ja palasin työstämään kirjoituksiani. Ja tekstiä alkoi ilmestymään paperille kuin itsestään. Hyvä niin, saatoin vain antaa kynän viedä.

Neljän ja puolen tunnin kirjoittamisen jälkeen olin saanut työrupeamani päätökseen. Esseet olivat valmiit ja tekstiä oli tullut 25 sivun verran ja ranteeni huusi hoosiannaa. Sellaista kidutusta en toivoisi edes pahimmille vihamiehilleni jos niitä olisi. Poistuin kuitenkim salista kohtuullisen tyytyväisin mielin ja lähdin kotia kohti. Kotona ryhdyin saman tien lepuuttamaan rannettani arvolleen sopivan harrastuksen parissa. Kyllä. FIFAn peluu oli jälleen päässyt valloilleen ja samoin Black Opsin. Monen tunnin vääntämisen jälkeen koitti ilta ja peli, jossa Bayern kohtasi kotonaan Arsenalin. Avausottelu näiden kahden välillä oli päätynyt suosikkijoukkueeni Bayernin syvereeniin 1-3 vierasvoittoon joten kotiottelusta odotin Bayernin juhlaa. Mutta sitä ei tullutkaan. Arsenal iskee salamamaalin Giroudin voimin ja peli 0-1 Arsenalille. Mietin vain että kyllä se siitä, pientä kohmeisuutta vain näin alkajaisiksi ja kohta peli olisi jo tasan. Ensimmäinen puolisika kului yllätyävän verkkaisesti ja Arsenal säilytti johtonsa sinnikkäästi. Tässä vaiheessa päätin ryhtyä pelaamaan FIFAa onlinessä Bayernilla alitajunnassani kuvitelma, että voittaessni Bayernillä siellä niiden peli paranee myös oikealla kentällä. Ei se tietenkään mennyt niin. Samalla kun onlinessa nöyryytin kanssapelaajiani 3-0 per peli (koska vastustajat saivat kokea murskaavaa ylivoimaani) niin he tyypillisesti ja Realilleen uskollisesti nk. rage quittasivat kerta toisensa jälkeen. Siinä samalla Arsenal iski toistamiseen. 0-2 ja sydämeni pomppasi kurkkuun. Tämä tulos riittäisi Bayernille puolivälieriin mutta karma oli sen jo niin usein todistanut että se on minua vadtaan ja ryhdyin pelkäämään pahinta. Onnekseni Bayern kuitenkin säilytti nämä lukemat ja eteni Mestareiden liigassa jatkoon. Oloni oli huojentunut ja helpottunut. Tällaisen päivän päätteeksi lopputulos oli musiikkia korvilleni ja alastomuutta silmilleni. Tärkein oli kuitenkin toteutunut eli Bayernin jatkopaikka. Ja onneksi näin.

Keskiviikoksi kuitenkin turhan paljon jännitettäv joten toivon että tämän kaltaiset tapahtumat eivät jää rutiineiksi. Ensi kerralla kaikki ei välttämättä menekään yhtä nappiin. Nyt parit headquartersit ja tutimaan. Kuullaan taas!

Parin viikon takainen työpäiväni

Ajattelin tässä aikani kuluksi kertoa erään lauantaityöpäiväni tapahtumista. Tapahtumat ovat tosia ja en suosittele kenenkään kokeilevan kokemaani vapaaehtoisesti!

Perjantaina oli ilta venähtänyt idän hupiklubilla Fantasy Clubissa - jota myös kodiksi kutsutaan - hieman pitkäksi. Kotiin siinä kahden kolmen maissa mukavissa nousuissa ja suoraan sänkyyn ränkyttämään parit jo niin tutuksi tulleet yöfifat pärisevissä merkeissä. No turpaanhan niissä tuli kun ei siinä kunnossa pysyisi edes oma mulkku kädessä saatika sitten ohjain ja kahden ja puolen pelin jälkeen päätin luovuttaa ja ryhtyä nukkumaan. Vaikka olinkin tuhdin oloisessa humalatilassa niin matti ei vaan millään tullut kyläilemään, liekö itsekin ollut turhan pitkään viihteellä ja unohtanut minut tykkänään valvomaan omiin oloihini. Siinä sängyssä maatessa kelailin päivän tapahtumia mielessäni mm. aikaisemmin päivällä ystävälleni FIFAn parissa menettämiäni rahoja ja pusseja, joita itku kurkussa maksoin happamin katsein ja katsoin halveksuen kun kehtasi iskeä pussit vielä huuleen katsovien silmieni edessä. Pelasimme vielä parit hupipelit kunnes tuli aiks lähteä tuttavallisesti kutsuttuun fantsuun viettämään iltaa. Ilta kuluikin happy hourin antimeista nauttien ja skeidaa jauhaten kunnes koitti kotiinlähdön aika. Sitten voidaankin palata tähän tilanteeseen jossa matti oli kirjaimellisesti lomalla ja jättänyt minut täysin oman onneni nojaan. Siinä sängyssä pyöriessä mietin vain edessä siintävää lauantaityöpäivää tutun turvallisessa messukeskuksessa ja kuinka aamulla katkerana nousisin sängystä palvelemaan iloisesti asiakaspalveluhymyäni ja -ääntä käyttäen spataluskaa puhuvia venäläisiä sekä eläkeläisiä jotka eivät erota omaa takkiaan kun se tuodaan nenän eteen. Lopulta sain väkisin väännettyä itseni uneen kuuden maissa kun herätys oli sentään "vasta" kello 07.05, koska viisi minuuttia on kuitenkin aina se viisi minuuttia.

Tunnin makoisten yöunien jälkeen heräsin jyskyttävään herätyskellon ääneen ja nousin sängystä raskaammin kuin elämänsä kyytiä viime yönä saanut maksullinen miesseuralainen ronskin mutta hellän Güntherin vierestä. Aamutarpeet aluilleen ja aamiainen mukaan bussiin jotta en varmasti myöhästyisi, olihan kello jo lähentelemässä puolta kahdeksaa ja bussi 58 olisi metroasemalla jo kymmenen minuutin päästä. Täydellisessä aamukoomassa kasasin mukaani eväät ja täytin ED-pullon vedellä jonka onnekseni löysin huoneestani. Sen enempää tarkistamatta lähdin talsimasn kohti pysäkkiä silmieni hädin tuskin olleen auki ja tunsin, kuinka jyskyttävä darrapäänsärky ryhtyi ottamaan valtaansa viattoman puhdasmielisiä aivojani. Pysäkille saapuessa bussi tulikin ajallaan ja istahdin vankasti bussin takaosaan ikkunapaikalle, kuulokkeet korville ja tuttua technorämpytystä päälle. Ja koska kyseessä on kuitenkin kohtuullisen pitkä bussimatka päätin iskeä piristykseksi parit pärisevät nikotiinituotteet ylähuuleen ja nauttia edes jostain sen hirvittävän aamuherätyksen jälkeen. Matka taittuikin sutjakkaasti ja pian olinkin jo Pasilassa. Astuin ulos bussista ja lähdin määrätietoisesti kulkemaan kohti messuaukiota. Matkan loppuvaiheessa alkoi olo heikentyä entisestään ja päätin heittää huulestani pois jo pahasti valumaan päässeet pussukat. Maku suussa oli sanoinkuvailemattoman kauhea (darra+frosted+röyhtäyksen mukana illan shottien aromi) ja päätin ottaa virkistävää huikkaa kotona täyttämästäni vesipullosta (LUE: ED-pullosta). Astuin Pasilan portaille ja otin reilun kulauksen sillä halusin eroon tuosta kuvottavasta oksennukseen verrattavissa olevasta mausta mutta helpotuksen sijaan maku vain voimistui entisestään. Siinä samalla tunnen, kuinka suuhuni kulkeutuu tutun oloinen pussi, joka oli samaa tavaraa jota juuri heitin sieltä pois. Samalla sekunnilla tajusin, että "ystäväni" oli heittänyt omat käytetyt pussinsa tähän ED-pulloon josta kuvittelin ottavani virkistävää kulausta ja oksennusrefleksi aloitti toimintansa välittömästi. Sillä hetkellä kun laatta alkoi lentämään kauniissa puolikaaressa portaikkoa kohti onnistun vielä liukastumaan ja liukumaan portaat kokonaan alas oksentaen samalla koko matkan liukuessani alas. Portaiden alapäässä nousen lievästi sanoen huojuvin askelin ja miettien mielessäni että "Mitäköhän vittua juuri tapahtui" oksennusrefleksin yhä jatkuessa vaikka mitään ei enää tullut ulos. Nostan katseeni ylös vain vaivoin ja huomaan kuinka kadun toisella puolella oleva naishenkilö katsoo minua kuin Sörnäisen alkoholisoitunutta keski-iläistä fabua ja halveksivasti suuntaa päinvastaiseen suuntaan. Ja eikös juuri sillä hetkellä ohi viiletä myös spora jonka muutamat matkustajat tuijottavat suu auki minua ja kauhistelevat ikkunasta nähtyä tapahtumaa. Oloni oli suoraan sanottuna aivan perseestä. Tästä kuitenkaan lannistumatta suuntasin messukeskuksen huoltotubbeliin kohti työntekijöiden sisäänkäyntiä ja vatsani heitti kuperkeikkaa aivan kuin olisin nauttinut Linnanmäen hampurilaisaterian tuplana ja lähtenyt suoraan kokeilemaan Kieputinta. Saavuttuani sisäänkirjautumispisteelle kello 8.02 työnantajani katsoo minua hyvin hämmentyneenä ja kyselee vointiani vastatessani vastahakoisesti että oloni on mitä mainioin. Ja sitten kuulen ne sanat. "Miksi muuten tulit jo tähän aikaan töihin, vuorosi alkaa vasta kahden tunnin kuluttua?". Ja kyllä, voitte vain kuvitella ilmeeni sillä hetkellä. Pieni virne kasvoillani totesin että ainakin tällä kertaa olen ajoissa ja suuntasin kohti narikkaani. Ja kaksi tuntia palkatonta istumista paikan päällä olon ollessa kuin merisairaalla merikarhulla Japaninmerellä sai miettimään karman todellista luonnetta. Jos karma on todella olemassa niin sillä näyttäisi olevan jotain hyvinkin henkilökohtaista minua vastaan. No, virheistä oppii kuten sanotaan!

Varsin varteenotettava vaihtoehto viikonloppujen viettoon!

Viikonloppu, tuo supisuomalaisten perinteinen viikon kohokohta, jonka odottaminen alkaa jo maanantaista. Ja että miksikö? Sana "viikonloppu" herättää teissä suomalaisissa jo perintötekijöiden vuoksi ajatuksen että tarkoituksena on vetää suoraan sanottuna perseet olalle. Oli takana sitten hyvä tai huono viikko arkiaskareiden parissa niin lopputulos on aina sama. Pää sekaisin ja juodaan joko vitutuksen tai sen kunniaksi ettei vituta niin vähintään se parisenkymmentä kuppia märkää milloin missäkin muodossa. Kuplivaa tai lasolia, kaikki menee mikä pärisee. Suomalaisella sisulla menee virolainen viinakin kuin vettä vaan kurkusta alas varsin tahdikkaasti!

Tästä päästäänkin oman viikonloppuni viettoon joka sujui näissä perinteisissä merkeissä. Perjantaina aamulla herätessä rankka kuntosalikeikka amispuntin merkeissä (penkki, haukat, vatsat). Kuka helvetin vatipää on keksinyt jalat? Eihän niitä hullukaan treenaa salilla. Jalat on tehty kävelemistä varten ja kävelymatka lähisiwalle hakemaan halpaa mutta maukasta maitorahkaa salin päätteeksi saa luvan toimia jalkojeni treeniohjelmana kunnes keksin jotain hyödyllisempää käyttöä niiden ohelle. Kaupasta sitten takaisin kotiin ja maukas ateria tulille, mahdollisimman paljon lihaa sun muuta proteiinipitoista murkinaa niin johan kehtaa tästäkin rungosta veistää jopa patsaan. Ehkä kaksikin. Toinen marmorista ja toinen kullasta. Köyhät kyykkyyn näin hallitusta mukaillen. Aterian jälkeen runsas ruokalepo via FIFA. Tuo jumalan lahja meille futaajille jotka valmentaja vaihtoi aina kentälle tultaessa kärkeen jotta ei aiheuta tuhoa muulle joukkueelle. Kaikki pelaa kuten sanotaan! Puolustuksekseni on kyllä sanottava että onneksi virtuaalitodellisuudessa pallo on kuin osa minua ja homma skulaa. Tosin ei aina. Ja nyt oli se hetki niistä kerroista kun sai ääneen huudahdella "Miten vitussa noin paska pelaaja johtaa mua 2-0!??" tilastojen puhuessa karua kieltään siitä miten posessionilla ja vedoilla ei pelejä voiteta vaan niillä maaleilla. Tästä vittuuntuneena sitten päätin suomalaista perinnettä vaalien lähteä uudestaan kauppaan ostamaan tuota palautusjuomista parhainta eli alkoholia. Jospa peli lähtisi sen jälkeen rullaamaan. Kamat kasaan ja koiran kanssa alepalle jotta sekä koira että jalkani saavat arvolleen sopivan lenkin. Kaupasta kassiin halvimmat mahdolliset "märät" ja kassalle, jossa nuori naikkonen odotti vesi kielellä  kysymään ties kuinka monennen kerran papereita ikäni varmistaakseen. Niin, miksikäs ei kysyisi, olenhan voinut kehitellä nuorennuseliksiirin ja nuorentua sen pari vuotta edelliskerrasta. Kuuluisa ruotsin passini esille ja myyjä katsoo halveksivasti kohtaa jossa lukee pituuteni. Kyllä. Ruotsin passeissa lukee myös pituus. Ja koska passi on kahdeksan vuotta vanha, niin siinä ilmoitetaan pituudekseni korvia huumaavat 152 senttimetriä. Ja taas joudun selittelemään että miten olen voinut kasvaa kahdeksassa vitun vuodessa sen 36 senttiä. Ontuva selitykseni meni kuitenkin läpi ja jumalten juomat pääsivät kotiin. Onneksi. Iltaan oli vielä aikaa saavuttuani kotiin joten päätin ajankuluksi vääntää Black Opsia kunnes koittaisi FIFAn peluun rankka mutta palkitseva Road to Division One kilpailu. Black Opsissa monen monituiset voitetut hardcore headquartersit KD rationin näyttäessä lähes kahta per kierros ja hyvin fiiliksin vaihdoin konsolini sisälle sen iltojeni kohokohdan ja viikonloppujeni ajanvietteen eli FIFAn. Ilta oli tullut ja oli aika ryhtyä kittaamaan kohti pärinää. Pari ensimmäistä peliä menikin yllättävän nopeasti ja voitothan niistä irtosi melko selvänumeroisestikin. Tulo eteen ratkaiseva ottelu joka määräisi sen, että onnistunko jälleen nappaamaan tuon himoitun ykkösdivarin tittelin. Oluset olivat kahta lukuunottamatta kitattu kurkusta ja oli aika pistää tuo pärinänlaukaisija huuleen. Nimittäin Odensin tuoma välitön hyvä ja huoleton olo. Sen turvin olin jo valmistautumassa juhlimaan uutta titteliäni Online Seasonsien parissa. Taustalle soimaan Cazzette - Beam me up ja mörkö vintille. Huikka koffista ja Bayern München oli saanut vastaansa tuon online jengeistä helvetillisimmän eli Realin. Tästä kuitenkaan välittämättä ryhdyin pärinän voimin määrätietoisesti myllyttämään vastustajan kivikovaa alakertaa aina Casillaksesta Ramosiin, mutta kerta toisensa jälkeen Kroosin ja kumppaneiden vedot kilpistyivät tämän pelaajamuureihin. Läpiajosta Robben onnistui osumaan tolppaan, joka sikäli on minusta kunnioitettava suoritus sillä onhan tolppaan vaikeampi osua kuin maalikehikoiden sisälle. Schweinsteigerilla pamautin ylärimaan hetkeä myöhemmin ja siinä vaiheessa ymmärsin karmalla olevan jotain henkilökohtaista minua vastaan. Puoliaika loppuikin kovin äkkiä tilastojen näytäessä puhdasta nollaa vastustajan vetosarakkeessa omani ollessa kaksinumeroinen. Tästä lannistumatta toiseen puoliaikaan luottavaisella asenteella että "Kyllä se siitä vielä tulee kunhan vaan pelaan omaa peliä" mutta olin väärässä. Tilanne tilanteelta onnistuin tuhlaamaan varmat maalipaikat sivurajoiksi ja ilmassa oli tuskastumisen merkkejä. 80 min pelattu ja pamautan neljännen kerran maalikehikkoon tällä kertaa Gomezin yrittäessä ratkaisua. Lisäajalla onnistun vielä saamaan kulmapotkun mutta vituiksihan sekin meni. Ja sitten tulee se karman kosto. Maalipotkusta Casillaksen avaus kimpoaa Danten päästä suoraan Ronaldolle jonka järjetön Sprint Speed ylittää puolustajieni vastaavan moninkertaisesti. Pari pitkää eteen Ronaldolla ja veto suoraan maaliin. 1-0. 90 min. Olin lyöty ja täysin lamaantunut. Aloituksesta tuomari viheltää pelin suoraan poikki ja ottelu oli päättynyt. Olo oli kuin kendofaneilla Torinon lätkäfinaalin jälkeen. Niin paljon parempi mutta silti tappio. Pokaali jäi 2 pisteen päähän. Jälleen kerran. Johan tässä alkaa raavaampikin mies herkistyä tällaisen jatkuvan alisuorittamisen seurauksena. Pettyneenä suljin konsolin raivoisasti huutaen jotain siansaksan ja mongolian sekoitusta ja ohjain sai kärsiä omalta osaltaan. Vitutus vain kasvoi kun mietin lauantaina 9.30-18.30 siintävää työvuoroa messukeskuksessa. Menin sänkyyn ja tuuditin itseni uneen Hannes Hauskan sanoin "Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä." . Tälläistä perjantaina.

Huomenna odottaa äidinkielen esseevastaus johon tämä teksti oli mitä oivallisinta harjoitusta. Ehkä se sitten sujuisi. Lisää viikonlopustani tuonnempana. No drama live like llama. Tsau.

Llama life

Tässä se on. Blogi, jonka avulla tuon julki mielessäni moralisoituja ajatuksia elämästä sekä henkilökohtaisia mietteitä asioista, joilla ei yksinkertaisesti ole mitään painoarvoa. Suosittelen seuraamaan sillä blogin otsikko ei viesti kovinkaan vakavamielisestä kirjoittamisesta!